SCROLL DOWN FOR ENGLISH
Kirjoitan tätä Atlantan hotellimme aulassa. Ympärilläni istuu ihmisiä kännykät korvilla. Vilkas ja ajoittain kiihkeä englannin ja espanjankielinen puhe täyttää ilman. Välillä valitetaan ja päivitellään, välillä joku puhkeaa kiitoksiin. Kaikilla on kiire selvittää, miten oma koti ja mahdolliset alueelle jääneet läheiset ovat Irma-hurrikaanista selvinneet.
Itse olen puhunut aamulla muutaman seurakuntalaisen kanssa, jotka ovat olleet huojentuneita tuhojen vähyydestä. Ristiriitaisin tuntein saa samaa aikaan katsella televisiosta kuvia Irman aiheuttamista tuhoista länsirannikolla ja ennen kaikkea köyhillä Karibian saarilla.
Meidän asuinalueelle tuli pakkoevakuointimääräys torstai-iltapäivänä. Jo maanantaina 4.9. vesi oli loppu kaikista lähikaupoista ja huoltoasemille oli satojen metrien jonot. Keskiviikkona ei bensaa enää ollut saatavilla kuin muutamilta huoltoasemilta ja tankkausta joutui odottamaan pari tuntia. Onneksi mieheni oli ymmärtänyt tankata ajoissa ja ottaa myös varakanisterin täyteen.
Keskiviikkona laitoimme kirkolla paikkoja kuntoon. Suuri kiitos Lauri Kanervikkoaholle, joka naulasi kirkkorakennuksen ikkunoita umpeen ja vahvisti kattorakenteita yli 30-asteen helteessä. Hanna ahkeroi sekä sisällä ja ulkona siirtäen tärkeitä esineitä ja asiakirjoja mahdollisilta vesi- ja tuulivahingoilta turvaan. Minä auttelin, minkä osasin.
Vuokratalolla Tuomas ja Tapsa tekivät töitä myös hikipäässä. Lukuisat terassi- ja ulkohuonekalut nostettiin sisätiloihin ja koko kevytrakenteinen patiokatos piti purkaa myrskyn alta pois. Onneksi Asikaisen Harri saatiin paikalle auttamaan ikkunoiden ja ovien hurrikaanisuojien paikoilleen laitossa.
Meidän perheen päätös lähteä ajoissa ja pidemmälle evakkoon syntyi nopeasti ja helposti, koska kultainennoutajamme Tessu on äärimmäisen ääniherkkä ja oli juuri vasta toipunut reilun viikon takaisesta, 18 tuntia kestäneestä matkasta Frankfurtin kautta Miamiin. Vain murto-osa hurrikaanisuojista, joita viranomaisten puolesta täällä avataan kouluihin ja muihin julkisiin rakennuksiin, ottaa vastaan lemmikkejä.
Evakkomatkamme alkoi aamuyöllä kello 03.40 torstaina. Halusimme olla varhain liikkeellä, jotta välttäisimme pahimmat ruuhkat. Ensitunnit sujuivatkin ongelmitta, matkaa hidastivat ainoastaan useiden mailien mittaiset jonot taukopaikkojen huoltoasemille. Päivän valjetessa matkanteko hidastui ja päädyimme istumaan autossa 19 tuntia yhdeksän tunnin sijaan, mitä matka Palm Beachin kunnasta Atlantaan normaalisti kestää.
Tapani oli saanut buukattua meidät Atlantan keskustaan, yhteen harvoista lemmikkiystävällisistä hotelleista. Jännitimme sitä, mitä hotelli sanoisi Tessun koosta, sillä nettisivuilla oli lemmikeille määritelty 40 paunan (18 kg:n) enimmäispaino. Huoli oli turha. Suurin evakkolemmikki, jonka olemme hississä tavanneet oli yli 120 paunaa painava Tanskandoggi, jonka rinnalla oma 80-paunainen Tessu tuntui höyhensarjalaiselta. (Alla muutamia muita Tessun hotellikavereita).
Olen ollut yhteyksissä seurakuntalaisiin Lake Worthissa ja siellä tuntuu kaikki olevan suhteellisesti hyvin. Materiavahinkoja on tullut ja tiet ovat osittain tukossa, mutta henkilövahingoilta on säästytty. Sähköt ovat laajalti poikki ja saattaa kestää pari viikkoa ennen kuin palautuvat. Toivomme erityisesti, että Lepokodille saadaan sähköt pikimmiten! Alueelle on ennustettu Jose-hurrikaanin tuulia viikon loppupuolella, mikä ei tule helpottamaan sähkötöitä. Josen takia osa hurrikaanisuojista kannattaa kuulemma jättää ikkunoihin.
Meillä on siis kaikki ollut hyvin viimeisen viiden päivän ajan, toisin kun niin monilla muilla. Nyt Atlantaan on annettu trooppisen myrskyn varoitus ja täällä suljetaan kahviloita ja kauppoja. Tuulet ja sateet eivät ole mitään verrattuna hurrikaanilukemiin, sähköt tosin saattavat mennä. Odottelemme myrskyn menevän ohi ja lähdemme toivon mukaan kotimatkalle täältä viimeistään keskiviikkona.
Alla muutama kuva Atlantasta vielä aurinkoisena. Käyntimme CNN-uutistoimiston pääkonttorilla ja ihmisoikeusmuseossa jäivät erityisesti mieleen. Samoin sunnuntaiaamun messu paikallisessa Atlantan vanhimmassa luterilaisessa kirkossa, jossa myös pyysimme esirukousta oman seurakuntamme puolesta.
Lämpimästi kiitän teitä kaikkia, jotka olette muistaneet meitä ja seurakuntalaisia viime päivinä. Rukouksen voima on ihmeellinen.
Iloisempia seurakunnan kuulumisia parin viikon kuluttua,
Mia
FLEEING IRMA IN ATLANTA
I am writing this in our hotel lobby in Atlanta. People sitting around me are all talking on their cell phones. A lively and at times excited conversation in English and Spanish fills the air. There is occasional complaining and bemoaning, at times someone exclaims with thanks. Everyone is busy finding out how his or her home and the relatives that may have stayed behind are doing after the hurricane.
Our neighborhood received mandatory evacuation orders on Thursday afternoon. Bottled water had not been available from as early as Monday when there were already lines of hundreds of yards at gas stations. On Wednesday fuel was available only at a few service stations and one had to wait a couple of hours to tank. Luckily my husband had had the wisdom to fill out a spare container in good time as well.
On Wednesday we prepared the church. Many thanks to Lauri Kanervikkoaho who nailed the church windows tight and reinforced the roof structures in 90 plus degrees. Hanna was busy moving important objects and documents to safety from potential water and wind damage. I helped where I could.
Tuomas and Tapsa toiled at our rental home. Many pieces of furniture were carried from the yard and the terrace indoors and an entire patio canvas structure had to be disassembled away from the storm assault. Fortunately, we managed to get Harri Asikainen and his wife to mount hurricane shutters on windows and doors.
For us the evacuation decision was an easy and quick decision to make, as Tessu, our golden retriever, is extremely sensitive to loud noices and he had barely recovered from an 18-hour air travel to Miami via Frankfurt. Only a fraction of the hurricane shelters that are opened here at schools and public buildings, allow pets in them.
Our evacuation road trip started at 3:40 am on Thursday. We wanted to be early in order to avoid the worst traffic jams. The first hours were smooth driving, the only backups being caused by several-mile-long lines to gas stations at service areas. At sunrise, the progress slowed down and we ended up sitting in our car for 19 hours instead of nine, which is the normal duration of the drive from Palm Beach County to Atlanta.
Tapani managed to book us in a downtown Atlanta hotel, one of the few pet-friendly ones. We were worried what the hotel would say about Tessu’s size, as their webpage told that only pets weighing less than 40 pounds (18kg) would be permitted. The worry was in vain. The biggest evacuee pet that we have run across in the hotel elevator was a Great Dane with a weight of over 120 pounds. Our Tessu seemed a feather weight by his side. (Here are pics of some of Tessu’s hotel mates).
I have been in contact with parishioners in Lake Worth and everything seems to be relatively well there. There have been material damages and roads are partially congested, but human casualties have been avoided. Power is out extensively and it might take a couple of weeks to restore it. We hope specifically that Rest Home gets its power as soon as possible! Winds from Hurricane Jose are expected to reach the area in midweek which is not going to help restoration. Also shutters are recommended to be maintained on windows for the moment.
We have thus had it very good during the last five days, unlike so many others. A tropical storm warning has now been issued for Atlanta, and cafes and stores here are being closed currently. The winds and rains are nothing in comparison with those in a hurricane, some power cuts may occur. We will wait out the worst of the storm and hopefully head home on Wednesday at the latest. Here are some pictures of downtown while the sun was still shining. We enjoyed visiting the CNN headquarters and the Civil Rights Museum.
I want to thank warmly all of you who have remembered us and our fellow parishioners during the last few days. The power of prayer is amazing.
I hope to share some happier news from Lake Worth with you soon.
Pastor Mia
Pastor mia's blog 