Maiseman vaihdos – muuton haikeus ja ihanuus

SCROLL DOWN FOR THE TEXT IN ENGLISH

Palasin Suomeen reilut kaksi viikkoa sitten. Toipuminen muutosta, muutoksesta ja aikaerosta on vieläkin kesken. Olen aina ollut huono nukkuja, mutta kestoväsymys ja aikaero vaikeuttavat entisestäänkin unirytmin normalisoitumista. Toivon, että ylihuomenna alkava rippileiri nukuttaa öisin. 🙂 Niin tai näin, Keski-Suomen kesässä ollaan ja kolme työpäivää Muuramen seurakunnassa takana. Vastaanotto on ollut lämmin ja olen saanut tavata joukon auttavia ja osaavia työkavereita sekä monia motivoituneita ja ahkeria vapaaehtoisia. Lisää Muuramen uutisia jatkossa. Alla kuvat Muuramen kirkosta, keskustan läpi virtaavasta kauniista koskesta, työtilastamme Anna-kanttorin kanssa sekä melko keskeneräisestä asunnostani (huonekaluina tällä hetkellä sohva ja saunan porrasaskelma).

Viimeiset kaksi kuukautta Floridassa kuluivat nopeasti töitä tehden ja hoitaen muuttoon liittyviä asioita. Ehdin toukokuussa vielä vihkimään ihanan hääparin, Rachelin ja Benin sekä viimeisellä viikollani siunaamaan yhden rakkaan seurakuntalaisemme uurnan. Molemmat tilaisuudet painoivat kauniin muistojäljen sydämeeni.

Lepokodilla jätin jäähyväisiä jo pari viikkoa ennen lähtöä. Oli ihana päästä pitkästä aikaa tuttuun ruokasaliin, vaikka kasvosuojain ja suojapleksi vähän haittasivat kommunikointia. Katja ja Heidi puhuivat kauniisti ja luovuttivat minulle upeat kukat. Lisäksi sain lahjaksi yhden ystävän askartelemat kauniit ristikorvakorut, joille varmasti tulee käyttöä. Lepokodilta ehti kertyä paljon rakkaita muistoja neljän vuoden aikana. Vietin siellä lukuisia hauskoja ja haikeitakin hetkiä asukkaiden ja luottotyötovereitteni, Palosen Marja-Liisan ja Mikan kanssa. (Alarivissä keskellä kuva Nyholmeista, jotka luovuttivat minulle ruusukimpun Amerikan suomalaiskuorojen puolesta. Hans ja Mirja muistivat lähtöäni myös luotsaamansa paikallisen veteraanijärjestön puolesta.)

Leikkikoulun läksiäisiä vietimme lasten kirkkohetken ohessa. Sain muistoksi hienon ja kätevästi matkalaukussa kulkevan lasten ja opettajien askarteleman ristin, joka seinällä muistuttaa minua päivittäin St. Andrew’n leikkikoululaisista.

Varsinaiset seurakunnan läksiäisjuhlat pidettiin lähtöäni edeltävänä päivänä. Tuon sunnuntain jumalanpalveluksessa itselläni ei ollut enää muuta roolia kuin hoitaa kameroita ja olla mukana alttarilla siunaamassa uusia jäseniämme, jouluna vihkimiäni Miriamia ja Eugenea sekä Jormaa. Ilo uusista seurakuntaperheenjäsenistä sekoittui suureen suruun Jorman menetettyä vain viikkoa aiemmin Sinikka-puolisonsa, jonka oli tarkoitus tulla siunatuksi yhdessä Jorman kanssa. Huhtikuun lopussa olimme Samin kanssa saaneet toivottaa seurakuntaamme tervetulleiksi myös Irman ja Juhanin.

Jäähyväisjumalanpalvelus oli kaksikielinen, joten molemmat seurakunnan osat olivat edustettuina.  Kuulimme aina yhtä taitavan Chapel-kuoromme laulua, jota ehdimme kaivata monen monituista kertaa koronavuoden aikana. Lisäksi oma tenorimme Lauri Kanervikkoaho lauloi minulle Rahkosen runon ”Miks’ leivo lennät Suomehen”. Laurin laulu ja sen oheen lausutut sanat koskettivat syvältä. Lauri on ollut koko aikanani kantava voima seurakuntamme toiminnassa ja itselleni myös tärkeä henkinen tuki yhdessä Tanja-vaimonsa kanssa.

Valtuustomme oli Suvi-Katriinan johdolla varannut herkulliset ja kauniit tarjoilut Kettusen Annelta ja Floridan Karjalaiset lahjoittivat seurakunnalle upeat kukat kahvitilaisuutta varten. Suvin perhettä oli myös mukana keittiössä hääräämässä Annen ja ahkerien apuemäntien kanssa. Floridan harmonikkakerho soitti meille pari hienoa kappaletta ja Paavo Kukkaro tuttuun tapaan tarjoili meille siunattuja säveliä omasta haitaristaan.

Sain yhdessä Mikan kanssa kiittää seurakunnan puolesta meidän käsittämättömän ihania ja uskollisia musiikkityön vapaaehtoisiamme, joita ilman emme olisi selvinneet koronavuodesta. Itse en olisi selvinnyt menneistä neljästä vuodesta ilman Karvosen pariskuntaa, joka on ollut niin henkinen kuin hengellinen tuki minulle haastavina hetkinä kuten Mika ja Marja-Liisakin.

Sami-pastori puolisonsa Tarjan kanssa ovat lahja seurakunnalle. Minun lahjani Samille puolestaan oli paljon puhuva t-paita supersiunauksien ja voimantoivotusten kera.

Valtuusto ojensi minulle puheenjohtaja-Peterin kauniiden saatesanojen kanssa hienon plakaatin kiitoksena palveluksesta. Sain myös koskettavia kortteja ja runsaan jäähyväislahjoituksen.  Toivoa naisille –piirimme antoi minulle todella mieleenpainuvan läksiäislahjan, he nimittäin sponsoroivat kolme evankeliointiohjelmaa nimissäni kohdealueellemme Intiaan. Annikin, Merjan ja Arjan välittämät piirin terveiset saivat minut kyyneliin. Meidän tärkein tehtävämme täällä on viedä hyvää sanomaa eteenpäin. Omassa puheenvuorossani totesinkin, että seurakunta pärjää hienosti ilman minua, pärjäisi jopa ilman Samiakin (onneksi ei tarvitse), mutta ilman Jeesusta ei päivääkään.

Tilaisuuden tunnelma oli ihanan rento ja lämmin. Yksi ystävä kommentoi sitä sanoen, että juhla oli lämminhenkisin seurakunnan tilaisuus, missä hän oli koskaan ollut. Tätä kirjoittaessani ja kuvia kootessani, sydän on täynnä kiitollisuutta ja toki syvää haikeuttakin, niin ihana seurakunta taakse jää.

Kotimatka sujui hyvin. Frankfurtin lupailtu lähes kahdentoista tunnin välilasku vaihtui reiluksi tunniksi, kun Atlantin lento oli etuajassa ja ripeät ja ystävälliset virkailijat saivat hoidettua laukkuni aiempaan Helsingin koneeseen. Kentällä minua odottelivat Tapsa, Elsa ja Tessu – ja kun heitä pääsin halaamaan, niin itkuhan siinä pääsi. Tuomaksen kasvokkain kohtaamista joudun vielä odottelemaan pari kuukautta.

Sen verran uupunut olin muutosta ja matkasta, etten edes suunnitellut tapaavani muita kuin ihan lähiperhettä ennen uusien töiden alkamista. Kotonakin riitti puuhastelua, kun kävin läpi kaikki komerot ja kaapit – joihin oli viimeisen neljän vuoden aikana vain kiireesti tungettu tavaroita. Mehän itse asiassa ehdimme asua nykyisessä kodissamme vain muutaman kuukauden ennen Amerikkaan lähtöä, joten moni tavara ei ollut löytänyt paikkaansa.

Toiseksi väliviikoksi lähdimme Tapsan ja Tessun kanssa pakoon kotitöitä Vierumäelle, missä hyvä sää ja luontopolut hellivät väsynyttä sielua. Yhtenä päivänä tosin pyörähdin Muuramessa työpalaverissa. Sunnuntaina oli ohjelmassa perinteiset kirkkotreffit Iitin kirkonkylällä nuorisotyönohjaajaystäväni kanssa. Sain Tuulalta tarvittua opastusta leirikoettelemuksia varten, viimekertaisesta riparista on nimittäin vierähtänyt jo viisi vuotta.

Eli näin tässä mennään kohti uusia seikkailuja. Helsinkiin pääsen käymään seuraavaksi juhannuksen alusviikolla. Toivon, että pikkuhiljaa kesän edetessä, ennen syyssateita, ehdin nähdä ystäviä ja sukulaisia enemmänkin.

Ihanaa kesää sinulle näiden Laurin laulamien, Aleksanteri Rahkosen kirjoittamien sanojen sekä muutaman muistokuvan kera (niitä löytyy puhelimesta ja läppäriltä yhteensä yli 9000 menneiltä vuosilta, joten St. Andrew-perhe ei pääse unohtumaan).

Miks leivo lennät Suomehen

Sä varhain kevähällä,

Et viihdy, lintu riemuinen,

Sä maalla lämpimällä?

……

»Sen tähden Suomeen kiiruhdan

Ja lennän korkealla,

Kun tahdon nähdä kauneimman

Mä rannan taivaan alla.

Ja senpä vuoksi laulan ma,

Kun kannel täällä soipi;

Ei missään voi niin riemuita,

Kuin Suomessa vaan voipi.»

Siunaten ja rakkaudella,

Mia

FAREWELL FLORIDA – Change of Scenery

I returned to Finland a little over two weeks ago. The adjustment to change, my move here and the time difference is still ongoing. I have always had problems sleeping, but at the moment this lingering exhaustion is affecting my sleep pattern from returning to normal. I hope that my confirmation camp, which starts in two days, will keep me asleep at night. 🙂 I have now worked three full days with the Muurame congregation. The reception has been warm and I have met a group of helping and able work mates, as well as some motivated and hard working volunteers. More news from Muurame in the future. Below pictures of the river which runs through Muurame downtown and its church, our shared workspace with music director Anna, as well as my unfinished home (furniture at the moment is a couch and a sauna step-stool).

The last two months in Florida went by really quickly and I kept myself busy working and moving. I had time to officiate the wedding of a wonderful couple, Rachel and Ben, as well as during my last week, bless a loved congregation members’ urn. Both occasions left a lasting impression on my heart.

I left my farewell at the Rest Home a few weeks before leaving. It was great to be in the familiar cafeteria after a long time, even though face coverings and the plex shield hindered communication with the residents a bit. Katja and Heidi spoke beautifully and handed me some magnificent flowers. In addition, I received some beautifully handmade cross earrings from a friend that I’m sure will get some use. There was many wonderful memories made at the Rest Home over the past four years. We spent countless fun and reflective moments there with the residents along with my loved and loyal work mates Marja-Liisa Palonen and Mika.

We had the preschool farewell during our last chapel moment together. I received a beautiful and nicely fitting into my suitcase, a gift which the children and teachers had hand-made. It is a cross which I have on the wall which reminds me daily of the St.Andrew’s preschool students.

The official congregation farewell was held the day before my departure. My responsibility at the service was delegated to the role of camera operator and to be with the new members Miriam, Eugene (who were married after Christmas) and Jorma on the altar to bless them into the congregation. This joyous news about joining the congregation was mixed in with some sorrow as Jorma lost his wife Sinikka who was supposed to be join the congregation together with Jorma. A few weeks earlier, Sami and I had the pleasure of welcoming Irma and Juhani to the congregation as well.

My farewell service was bilingual, as both sides of the congregation were represented. We heard the talented Chapel-choir sing, who we longed for on several occasions during the Corona-epidemia year. In addition, our own tenor Lauri Kanervikkoaho sang a poem by Rahkonen called “Why do you fly to Finland, skylark”. Lauri’s song and read lyrics touched me deeply. Lauri has been a carrying strength at our congregations’ functions and for me personally an important support together with his wife Tanja.

The council, with Suvi-Katriina’s lead had reserved some tasty treats from Chef Anne Kettunen and the Florida Karjalaiset donated a magnificent flower arrangement for the coffee occasion. Suvi’s family also helped in the kitchen along with Anne and the other hard-working helpers. The Florida Accordion Ensemble performed a couple of very nice songs and Paavo in his familiar style offered up some blessed tunes from his own accordion.

Together with Mika, and on behalf of the congregation, we were able to thank or unbelievably wonderful and loyal music ministry volunteers, without whom we would not have made it through the corona-year. I would not have made it through the past four years without the Karvonen couple, who have been both a great mental and spiritual support during challenging times as have Marja-Liisa and Michael.

Pastor Sami and his wife Tarja are a gift to the congregation. My gift to Sami was a t-shirt with a great message along with prayers of strength and guidance from above.

The council gave me a fine plaque, handed to me by our President Peter, along with some beautiful farewell words. I also got some touching cards and an abundant farewell gift. Hope for Women group gave me a very memorable gift, they sponsored three evangelist programs in my name in the support region of India. Annikki, Merja and Arja’s greetings from the group brought me to tears. Our most important job here is to spread the good news. When it came my turn to speak, I reminded the congregation that tehy will do just fine without me, even without Sami (luckily they don’t have to) but they would not make it one day without Jesus. The feeling at the farewell was wonderfully relaxed and warm. One friend remarked that this was the most warm-spirited congregation function that they had ever attended. As I am writing this and looking at all these pictures, my heart is filled with thankfulness and some deep longing, that a very wonderful congregation is left behind.

My trip home went well. The almost twelve hour layover in Frankfurt which I was expecting, turned into a little more than an hour, as my Atlantic crossing flight was ahead of schedule, and the friendly workers were able to get me and my luggage on an earlier flight to Helsinki. Waiting for me at the airport were Tapsa, Elsa and Tessu, and when I was able to hug them, the tears began to flow. I will have to wait a few more months to see Tuomas’ face in person.

I was so exhausted from the move and trip that I had no plans to see anyone but my immediate family before starting my new job. There was quite a bit of fussing, as I went through all the closets and cabinets, which have over the past four years been gathering clutter. We had only lived at our current home for a few months before leaving to America, consequently many items have never found their places.

On the second gap week, Tapsa, Tessu and I left our work at home and went to Vierumäki, where there was good weather and the paths of nature pampered the tired soul. On one day, however, I went to Muurame for a work meeting. On the schedule for Sunday was a traditional church date in the Iitti church-village with the youth-work-coordinator. I got some good guidance about the camp experience, as it has been five years since my last confirmation function.

So this is how I am going toward my new adventures. My next trip to Helsinki will be during mid-summer week. I hope that, little by little as the summer progresses, I will have time to see friends and family members a bit more.

Have a wonderful summer, with the words sung by Lauri, a poem by Aleksanteri Rahkonen translated by Michael as well as my blog:

Why does a skylark fly to Finland

In early Spring

The joyful bird will enjoy himself

on the warm land

Because of this he hurries to Finland

and flies so high

when he wants to see the beauty

From the shore under the sky

because of this I sing

When the kantele plays here

You rejoice here more than anywhere else

As you only can in Finland.

With Blessings

Mia