Maiseman vaihdos – muuton haikeus ja ihanuus

SCROLL DOWN FOR THE TEXT IN ENGLISH

Palasin Suomeen reilut kaksi viikkoa sitten. Toipuminen muutosta, muutoksesta ja aikaerosta on vieläkin kesken. Olen aina ollut huono nukkuja, mutta kestoväsymys ja aikaero vaikeuttavat entisestäänkin unirytmin normalisoitumista. Toivon, että ylihuomenna alkava rippileiri nukuttaa öisin. 🙂 Niin tai näin, Keski-Suomen kesässä ollaan ja kolme työpäivää Muuramen seurakunnassa takana. Vastaanotto on ollut lämmin ja olen saanut tavata joukon auttavia ja osaavia työkavereita sekä monia motivoituneita ja ahkeria vapaaehtoisia. Lisää Muuramen uutisia jatkossa. Alla kuvat Muuramen kirkosta, keskustan läpi virtaavasta kauniista koskesta, työtilastamme Anna-kanttorin kanssa sekä melko keskeneräisestä asunnostani (huonekaluina tällä hetkellä sohva ja saunan porrasaskelma).

Viimeiset kaksi kuukautta Floridassa kuluivat nopeasti töitä tehden ja hoitaen muuttoon liittyviä asioita. Ehdin toukokuussa vielä vihkimään ihanan hääparin, Rachelin ja Benin sekä viimeisellä viikollani siunaamaan yhden rakkaan seurakuntalaisemme uurnan. Molemmat tilaisuudet painoivat kauniin muistojäljen sydämeeni.

Lepokodilla jätin jäähyväisiä jo pari viikkoa ennen lähtöä. Oli ihana päästä pitkästä aikaa tuttuun ruokasaliin, vaikka kasvosuojain ja suojapleksi vähän haittasivat kommunikointia. Katja ja Heidi puhuivat kauniisti ja luovuttivat minulle upeat kukat. Lisäksi sain lahjaksi yhden ystävän askartelemat kauniit ristikorvakorut, joille varmasti tulee käyttöä. Lepokodilta ehti kertyä paljon rakkaita muistoja neljän vuoden aikana. Vietin siellä lukuisia hauskoja ja haikeitakin hetkiä asukkaiden ja luottotyötovereitteni, Palosen Marja-Liisan ja Mikan kanssa. (Alarivissä keskellä kuva Nyholmeista, jotka luovuttivat minulle ruusukimpun Amerikan suomalaiskuorojen puolesta. Hans ja Mirja muistivat lähtöäni myös luotsaamansa paikallisen veteraanijärjestön puolesta.)

Leikkikoulun läksiäisiä vietimme lasten kirkkohetken ohessa. Sain muistoksi hienon ja kätevästi matkalaukussa kulkevan lasten ja opettajien askarteleman ristin, joka seinällä muistuttaa minua päivittäin St. Andrew’n leikkikoululaisista.

Varsinaiset seurakunnan läksiäisjuhlat pidettiin lähtöäni edeltävänä päivänä. Tuon sunnuntain jumalanpalveluksessa itselläni ei ollut enää muuta roolia kuin hoitaa kameroita ja olla mukana alttarilla siunaamassa uusia jäseniämme, jouluna vihkimiäni Miriamia ja Eugenea sekä Jormaa. Ilo uusista seurakuntaperheenjäsenistä sekoittui suureen suruun Jorman menetettyä vain viikkoa aiemmin Sinikka-puolisonsa, jonka oli tarkoitus tulla siunatuksi yhdessä Jorman kanssa. Huhtikuun lopussa olimme Samin kanssa saaneet toivottaa seurakuntaamme tervetulleiksi myös Irman ja Juhanin.

Jäähyväisjumalanpalvelus oli kaksikielinen, joten molemmat seurakunnan osat olivat edustettuina.  Kuulimme aina yhtä taitavan Chapel-kuoromme laulua, jota ehdimme kaivata monen monituista kertaa koronavuoden aikana. Lisäksi oma tenorimme Lauri Kanervikkoaho lauloi minulle Rahkosen runon ”Miks’ leivo lennät Suomehen”. Laurin laulu ja sen oheen lausutut sanat koskettivat syvältä. Lauri on ollut koko aikanani kantava voima seurakuntamme toiminnassa ja itselleni myös tärkeä henkinen tuki yhdessä Tanja-vaimonsa kanssa.

Valtuustomme oli Suvi-Katriinan johdolla varannut herkulliset ja kauniit tarjoilut Kettusen Annelta ja Floridan Karjalaiset lahjoittivat seurakunnalle upeat kukat kahvitilaisuutta varten. Suvin perhettä oli myös mukana keittiössä hääräämässä Annen ja ahkerien apuemäntien kanssa. Floridan harmonikkakerho soitti meille pari hienoa kappaletta ja Paavo Kukkaro tuttuun tapaan tarjoili meille siunattuja säveliä omasta haitaristaan.

Sain yhdessä Mikan kanssa kiittää seurakunnan puolesta meidän käsittämättömän ihania ja uskollisia musiikkityön vapaaehtoisiamme, joita ilman emme olisi selvinneet koronavuodesta. Itse en olisi selvinnyt menneistä neljästä vuodesta ilman Karvosen pariskuntaa, joka on ollut niin henkinen kuin hengellinen tuki minulle haastavina hetkinä kuten Mika ja Marja-Liisakin.

Sami-pastori puolisonsa Tarjan kanssa ovat lahja seurakunnalle. Minun lahjani Samille puolestaan oli paljon puhuva t-paita supersiunauksien ja voimantoivotusten kera.

Valtuusto ojensi minulle puheenjohtaja-Peterin kauniiden saatesanojen kanssa hienon plakaatin kiitoksena palveluksesta. Sain myös koskettavia kortteja ja runsaan jäähyväislahjoituksen.  Toivoa naisille –piirimme antoi minulle todella mieleenpainuvan läksiäislahjan, he nimittäin sponsoroivat kolme evankeliointiohjelmaa nimissäni kohdealueellemme Intiaan. Annikin, Merjan ja Arjan välittämät piirin terveiset saivat minut kyyneliin. Meidän tärkein tehtävämme täällä on viedä hyvää sanomaa eteenpäin. Omassa puheenvuorossani totesinkin, että seurakunta pärjää hienosti ilman minua, pärjäisi jopa ilman Samiakin (onneksi ei tarvitse), mutta ilman Jeesusta ei päivääkään.

Tilaisuuden tunnelma oli ihanan rento ja lämmin. Yksi ystävä kommentoi sitä sanoen, että juhla oli lämminhenkisin seurakunnan tilaisuus, missä hän oli koskaan ollut. Tätä kirjoittaessani ja kuvia kootessani, sydän on täynnä kiitollisuutta ja toki syvää haikeuttakin, niin ihana seurakunta taakse jää.

Kotimatka sujui hyvin. Frankfurtin lupailtu lähes kahdentoista tunnin välilasku vaihtui reiluksi tunniksi, kun Atlantin lento oli etuajassa ja ripeät ja ystävälliset virkailijat saivat hoidettua laukkuni aiempaan Helsingin koneeseen. Kentällä minua odottelivat Tapsa, Elsa ja Tessu – ja kun heitä pääsin halaamaan, niin itkuhan siinä pääsi. Tuomaksen kasvokkain kohtaamista joudun vielä odottelemaan pari kuukautta.

Sen verran uupunut olin muutosta ja matkasta, etten edes suunnitellut tapaavani muita kuin ihan lähiperhettä ennen uusien töiden alkamista. Kotonakin riitti puuhastelua, kun kävin läpi kaikki komerot ja kaapit – joihin oli viimeisen neljän vuoden aikana vain kiireesti tungettu tavaroita. Mehän itse asiassa ehdimme asua nykyisessä kodissamme vain muutaman kuukauden ennen Amerikkaan lähtöä, joten moni tavara ei ollut löytänyt paikkaansa.

Toiseksi väliviikoksi lähdimme Tapsan ja Tessun kanssa pakoon kotitöitä Vierumäelle, missä hyvä sää ja luontopolut hellivät väsynyttä sielua. Yhtenä päivänä tosin pyörähdin Muuramessa työpalaverissa. Sunnuntaina oli ohjelmassa perinteiset kirkkotreffit Iitin kirkonkylällä nuorisotyönohjaajaystäväni kanssa. Sain Tuulalta tarvittua opastusta leirikoettelemuksia varten, viimekertaisesta riparista on nimittäin vierähtänyt jo viisi vuotta.

Eli näin tässä mennään kohti uusia seikkailuja. Helsinkiin pääsen käymään seuraavaksi juhannuksen alusviikolla. Toivon, että pikkuhiljaa kesän edetessä, ennen syyssateita, ehdin nähdä ystäviä ja sukulaisia enemmänkin.

Ihanaa kesää sinulle näiden Laurin laulamien, Aleksanteri Rahkosen kirjoittamien sanojen sekä muutaman muistokuvan kera (niitä löytyy puhelimesta ja läppäriltä yhteensä yli 9000 menneiltä vuosilta, joten St. Andrew-perhe ei pääse unohtumaan).

Miks leivo lennät Suomehen

Sä varhain kevähällä,

Et viihdy, lintu riemuinen,

Sä maalla lämpimällä?

……

»Sen tähden Suomeen kiiruhdan

Ja lennän korkealla,

Kun tahdon nähdä kauneimman

Mä rannan taivaan alla.

Ja senpä vuoksi laulan ma,

Kun kannel täällä soipi;

Ei missään voi niin riemuita,

Kuin Suomessa vaan voipi.»

Siunaten ja rakkaudella,

Mia

FAREWELL FLORIDA – Change of Scenery

I returned to Finland a little over two weeks ago. The adjustment to change, my move here and the time difference is still ongoing. I have always had problems sleeping, but at the moment this lingering exhaustion is affecting my sleep pattern from returning to normal. I hope that my confirmation camp, which starts in two days, will keep me asleep at night. 🙂 I have now worked three full days with the Muurame congregation. The reception has been warm and I have met a group of helping and able work mates, as well as some motivated and hard working volunteers. More news from Muurame in the future. Below pictures of the river which runs through Muurame downtown and its church, our shared workspace with music director Anna, as well as my unfinished home (furniture at the moment is a couch and a sauna step-stool).

The last two months in Florida went by really quickly and I kept myself busy working and moving. I had time to officiate the wedding of a wonderful couple, Rachel and Ben, as well as during my last week, bless a loved congregation members’ urn. Both occasions left a lasting impression on my heart.

I left my farewell at the Rest Home a few weeks before leaving. It was great to be in the familiar cafeteria after a long time, even though face coverings and the plex shield hindered communication with the residents a bit. Katja and Heidi spoke beautifully and handed me some magnificent flowers. In addition, I received some beautifully handmade cross earrings from a friend that I’m sure will get some use. There was many wonderful memories made at the Rest Home over the past four years. We spent countless fun and reflective moments there with the residents along with my loved and loyal work mates Marja-Liisa Palonen and Mika.

We had the preschool farewell during our last chapel moment together. I received a beautiful and nicely fitting into my suitcase, a gift which the children and teachers had hand-made. It is a cross which I have on the wall which reminds me daily of the St.Andrew’s preschool students.

The official congregation farewell was held the day before my departure. My responsibility at the service was delegated to the role of camera operator and to be with the new members Miriam, Eugene (who were married after Christmas) and Jorma on the altar to bless them into the congregation. This joyous news about joining the congregation was mixed in with some sorrow as Jorma lost his wife Sinikka who was supposed to be join the congregation together with Jorma. A few weeks earlier, Sami and I had the pleasure of welcoming Irma and Juhani to the congregation as well.

My farewell service was bilingual, as both sides of the congregation were represented. We heard the talented Chapel-choir sing, who we longed for on several occasions during the Corona-epidemia year. In addition, our own tenor Lauri Kanervikkoaho sang a poem by Rahkonen called “Why do you fly to Finland, skylark”. Lauri’s song and read lyrics touched me deeply. Lauri has been a carrying strength at our congregations’ functions and for me personally an important support together with his wife Tanja.

The council, with Suvi-Katriina’s lead had reserved some tasty treats from Chef Anne Kettunen and the Florida Karjalaiset donated a magnificent flower arrangement for the coffee occasion. Suvi’s family also helped in the kitchen along with Anne and the other hard-working helpers. The Florida Accordion Ensemble performed a couple of very nice songs and Paavo in his familiar style offered up some blessed tunes from his own accordion.

Together with Mika, and on behalf of the congregation, we were able to thank or unbelievably wonderful and loyal music ministry volunteers, without whom we would not have made it through the corona-year. I would not have made it through the past four years without the Karvonen couple, who have been both a great mental and spiritual support during challenging times as have Marja-Liisa and Michael.

Pastor Sami and his wife Tarja are a gift to the congregation. My gift to Sami was a t-shirt with a great message along with prayers of strength and guidance from above.

The council gave me a fine plaque, handed to me by our President Peter, along with some beautiful farewell words. I also got some touching cards and an abundant farewell gift. Hope for Women group gave me a very memorable gift, they sponsored three evangelist programs in my name in the support region of India. Annikki, Merja and Arja’s greetings from the group brought me to tears. Our most important job here is to spread the good news. When it came my turn to speak, I reminded the congregation that tehy will do just fine without me, even without Sami (luckily they don’t have to) but they would not make it one day without Jesus. The feeling at the farewell was wonderfully relaxed and warm. One friend remarked that this was the most warm-spirited congregation function that they had ever attended. As I am writing this and looking at all these pictures, my heart is filled with thankfulness and some deep longing, that a very wonderful congregation is left behind.

My trip home went well. The almost twelve hour layover in Frankfurt which I was expecting, turned into a little more than an hour, as my Atlantic crossing flight was ahead of schedule, and the friendly workers were able to get me and my luggage on an earlier flight to Helsinki. Waiting for me at the airport were Tapsa, Elsa and Tessu, and when I was able to hug them, the tears began to flow. I will have to wait a few more months to see Tuomas’ face in person.

I was so exhausted from the move and trip that I had no plans to see anyone but my immediate family before starting my new job. There was quite a bit of fussing, as I went through all the closets and cabinets, which have over the past four years been gathering clutter. We had only lived at our current home for a few months before leaving to America, consequently many items have never found their places.

On the second gap week, Tapsa, Tessu and I left our work at home and went to Vierumäki, where there was good weather and the paths of nature pampered the tired soul. On one day, however, I went to Muurame for a work meeting. On the schedule for Sunday was a traditional church date in the Iitti church-village with the youth-work-coordinator. I got some good guidance about the camp experience, as it has been five years since my last confirmation function.

So this is how I am going toward my new adventures. My next trip to Helsinki will be during mid-summer week. I hope that, little by little as the summer progresses, I will have time to see friends and family members a bit more.

Have a wonderful summer, with the words sung by Lauri, a poem by Aleksanteri Rahkonen translated by Michael as well as my blog:

Why does a skylark fly to Finland

In early Spring

The joyful bird will enjoy himself

on the warm land

Because of this he hurries to Finland

and flies so high

when he wants to see the beauty

From the shore under the sky

because of this I sing

When the kantele plays here

You rejoice here more than anywhere else

As you only can in Finland.

With Blessings

Mia

Paastosta pääsiäisen aikaan – Lent Left Behind

PLEASE SCROLL DOWN FOR THE TEXT IN ENGLISH!

Hiljainen viikko palmusunnuntaista ylösnousemusaamuun on itselleni ja seurakunnalle vuoden koskettavimpia aikoja. Saimme tänäkin vuonna elää vahvasti mukana Jeesuksen viimeisissä päivissä pienen paikalla olevan seurakunnan ja nettiosallistujien kanssa.

Palmusunnuntaina sain pitkästä aikaa toimia lempitehtävässäni eli ”saarnata” lapsille, kun paikalle saapui jäsenperheemme ystävineen. Myöhemmin samalla viikolla oli leikkikoulun kirkkohetki, jossa sama ilonpito osaltani jatkui. Muistui mieleen, miten valtavan ihanaa oli ennen epidemiaa, kun lähes joka  sunnuntai kirkossa oli muutamia lapsia, joiden kanssa sai vaihtaa ajatuksia päivän envakeliumitekstin tiimoilta.

Huippuhetkiä saimme myös viettää kaksikielisellä palvelutalollamme, Lepokodilla. Järjestimme maaliskuussa asukkaille musiikilliset lettukestit asiaankuuluvine arpajaisineen ja palmu- ja pääsiäissunnuntain ehtoollishetket. Seniorimme saivat palmusunnuntain kunniaksi suklaapuput ja viikon kuluttua pääsiäisliljat, joita seurakuntalaisemme olivat lahjoittaneet koristamaan kirkon alttaria ja tuomaan iloa lepokotilaisille.

Olen niin ylpeä ja onnellinen meidän vapaaehtoisistamme, jotka iloiten uhraavat vähäistä vapaa-aikaansa jumalanpalvelusten lisäksi vielä näihin palvelutalon tapahtumiimme.

Vapaaehtoisvoimin toteutettiin myös meidän perinteinen paastonajan konserttimme, toki Mika-kanttori oli konserttia koontamassa ja mukana soittamassa. Konserttiohjelma oli monipuolinen ja korkeatasoinen.  Kuulimme mm.  Elgarin Chanson de Matin -kappaleen, Eino Grönin kotisaarta kuvaavan Ääretön aava ympärilläin ja Anna-Lisa Jakobssonin tulkinnan rakkaasta Bennardin virrestä Old Rugged Cross. Konserttikahvit meille keittivät Tarja ja Sami ja Tarjan leivonnaiset saivat jälleen ansaittua kiitosta.

Kirkolla on hymyileviä kasvoja riittänyt; siellä on hyvä olla. Toki paljon on paastonaikaamme myös mahtunut surua ja sairautta, mikä on pitänyt rukouspiiriläisemme kiireisinä. Yhdessä saamme toinen toisiamme kantaa, sitä varten me täällä olemme.

Lisää hymyileviä ystäviä löytyy alla olevan linkin alta kuvakoosteessa vuoden takaa maaliskuulta.

Kiirastorstain iltana kirkkosali puettiin mustiin ja alttarille asetettiin viisi punaista ruusua muistuttamaan Jeesuksen haavoista ristillä. Pitkäperjantain molemmilla kielillä toimitetut hartaushetket olivat kauniit ja koskettavat; seurasimme Jeesusta Maria-äidin silmin Pilatuksen palatsista Pääkallopaikalle. Kirkkoväki poistui pimeästä kirkkosalista hiljaisuuden vallitessa.

Hiljainen lauantai vaihtui sunnuntaiaamun ylösnousemusjuhlaan kymmenien pääsiäisliljojen tuoksuessa valkoisiin puetulla alttarilla ja riemullisten virsien sekä ylistyslaulujen raikuessa. Eino Grön lauloi soolona Sibeliuksen virren Soi kunniaksi Luojan ja englanninkielinen kirkkokuorommekin esiintyi ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Suomenkielisen messun päätteeksi sain siunata uuden palveluskauden aloittaneen valtuustomme tehtäväänsä.

Kahvihetkessä oli  tarjolla Tarjan ja Irman leipomia syötävän kauniita herkkuja sekä Tarjan virkkaamia pieniä pääsiäiskoreja täytettynä suklaamunilla, joten kotiin ei kirkolta tarvinnut lähteä tyhjin käsin.

Koti-Suomessa Tapsa ja Tessu ovat tuttuun tapaan viettäneet paljon aikaa Helsingin rantoja samoten. Saivat Elsankin houkuteltua mukaan Liuskasaaren retkeellen. Tuomaksen rantamaisemat ovat välimerellisemmät; erityisen kaunis on äitiä varten otettu pääsiäiskuvatervehdys risteineen.  

Minä lähetän teille rakkaita terveisiä vielä vähän aikaa tältä puolelta Atlantia, kotilento on varattu toukokuun lopulle.

Siunausta, valoa ja iloa toivotellen,

Mia

From Lent to Easter

Holy week which goes from Palm Sunday to Resurrection morning is one of the most touching times of the year for myself and the congregation. As in previous years we were able to experience the last days Jesus’ life with a small congregation who was present, along with those watching over the internet.

On Palm Sunday, I was able to do one of my favorite things, after a long break, which is to give a children’s sermon, as we had some of our members and friends along with their children, with us at our service. Later that week was our preschool chapel moment, where my joy continued. I remembered how wonderful it was before the epidemic, when we had a few children in church every Sunday, and I was able to have a conversation with them about the day’s Gospel message.

Absolute highlights were also seen and spent at our bilingual assisted living facility, the Rest Home. We arranged a music and crepe afternoon, along with a raffle for the residents, and then two communion services on Palm Sunday as well as Easter Sunday. Our seniors were given chocolate bunnies on Palm Sunday and a week later on Easter, lilies, which were donated by congregation members to decorate the altar and bring joy to the rest home residents.

I am so happy and proud of our volunteers, who joyfully sacrifice their limited free-time in addition to our worship services to help out at these rest home events.

We were able to realize our traditional Lenten Concert on the strength of our volunteers, sure enough, our music director Michael helped to organize and also played in the program. The program was of a high level and good variety. We were able to hear Elgar’s Chanson de Matin, a solo by Eino Grön depicting his home island called Ääretön aava ympärilläin, and Anna-Lisa Jakobsson’s rendition of the loved Bennard hymn The Old Rugged Cross. The coffee service was offered by Tarja and Sami, and the baked goods deserved a big thank you!

There has been an abundance of smiling faces at church. It is a nice place to be. But sure enough during Lent we have also had some sorrow and illness, which has kept our prayer group busy. Together we can support each other, that’s what we are here for.

On Maundy Thursday, the church sanctuary was dressed in black and five roses were placed on the altar to signify Jesus’ five wounds on the cross. Both services on Good Friday were done beautifully and were very heartfelt; we followed Jesus through the eyes of his mother Mary, from Pilate’s palace to the hill shaped like a skull. The congregation left the church in silence.

Quiet Saturday was transformed into Sunday morning, a resurrection celebration with an abundance of Easter lilies and their scents decorating the altar with white flowers and the sound of joyous hymns and songs of praise echoing throughout. Eino Grön sang the Sibelius hymn “Soi kunniaksi Luojan” and at the English service, our Chapel Choir performed for the first time in over a year. At the end of the Finnish service I was able to bless a new council to service.

The offerings at our coffee social were served up and prepared by Tarja and Irma, along with some mini baskets crocheted by Tarja, which were filled with chocolate eggs. No one left hungry or empty handed.

In home-Finland, Tapsa and Tessu, in familiar fashion, have spent a lot of time around the beaches of Helsinki as well. They were able to lure Elsa along to Liuskasaari for a little trip. Tuomas’ beach scenery is that of the Mediterranean; an especially beautiful photo greeting with a cross was taken just for mom.

I will greet you for a little while longer from this side of the Atlantic. My flight home is reserved for the end of May.

Wishing you blessings, light and Joy,

Mia

Kevättä kohti – Heading Towards Spring

PLEASE, SCROLL DOWN FOR THE TEXT IN ENGLISH.

Kiitos, hyvää kuuluu! Suurin osa paikalla olevista seurakuntalaisista on rokotettu, itseni mukaan lukien. Eikä enää kukaan ole kuukausiin valittanut maskimääräyksistä tai muista ohjeistuksista. Johan tässä on vuosi tätä kaikkea harjoiteltukin.

Joskus voi maskin laskea kuvan ottoa varten ja ulkona voi muutenkin olla vapaammin.

Meillä pidettiin viime sunnuntaina ensimmäiset kirkkokahvit sitten viime vuoden maaliskuun. Vajaan neljänkymmenen hengen kirkkoyleisömme oli silmin nähden ilahtunut tämän tärkeän oheistapahtuman palautumisesta ohjelmaan. Kirkkokahvit meille keittivät  ja tarjoilivat viime kuussa vihdoin paikalle päässeet Tarja ja Sami Ettanen.

Kahvien jälkeen vietimme seurakunnan vuosikokousta. Niiden neljän vuoden aikana, jotka täällä olen ollut, jokaisen vuosikokouksen esityslista on pitänyt sisällään muutoksia, joiden tarkoituksena on ollut vahvistaa seurakunnan taloudellista ja toiminnallista elinkelpoisuutta tulevaisuudessa. Tämän vuoden muutokset koskivat uusia pastorikuvioita. Muutostarve tuli itselleni selväksi jo pari vuotta täällä oltuani, mutta sen toimeenpano vaati vahvistuksen ylhäältä. Ja niinhän se vahvistus tuli. Meille oli koko ajan tilaustyönä valmisteilla oikealla palveluasenteella, ahkeruudella ja terveellä hengellisyydellä varustettu pariskunta, Tarja ja Sami. Sami valittiin nyt valtuustomme varapuheenjohtajaksi ja hänelle siirtyy kesän ja syksyn myötä myös osa pastorin vastuista. Olemme tehneet Suomen kirkon ja paikallisen synodin kanssa erityisjärjestelyjä, joiden pohjalta tämä kaikki on mahdollista.

Samille tulee talvikaudella avuksi Suomen kirkon lähettämä sesonkipastori sekä tarvittaessa myös paikallisia ELCA:n (Evangelical Lutheran Church in America) keikkapappeja. Tämä järjestely tulee vaatimaan jatkuvaa aktiivisuutta myös koko vapaaehtoiskaartiltamme sekä tietysti monitoimi-musiikkijohtajaltamme Mikalta.

En tiedä, miten kylliksi kiittäisin meidän uutteria, ihania ja lahjakkaita musiikkityön vapaaehtoisiamme. Ilman heitä, emme olisi voineet pitää jumalanpalveluselämää hengissä koko koronavuotta. Eivätkä päivittäiset rukoushetketkään olisi olleet mahdollisia, sillä englanninkieliset rukoushetket pyörivät pääsääntöisesti heidän varassaan.

Paastonajassa elämme puoliväliä; reilut kolme viikkoa vielä kirkkovuoden kohokohtaan. Itselleni paastonaika on tarkoittanut television pysymistä kiinni (ei ollut iso asia, päivittäinen katseluaikani jää normaalistikin alle puolen tunnin) ja oikeastaan täydellistä uutispimentoa. Myös Facebook sai jäädä, paitsi seurakunnan sivun ylläpidon ja streamauksien osalta. Jos siis olet jättänyt viestin seinälleni, niin vastaus tulee pääsiäisviikolla.

Suurin muutos ruokavaliossa on ollut kahvin pois jättäminen – siis kofeiinillisen kahvin. Olen ollut kofeiinin suurkuluttaja yli kolmekymmentä vuotta. Viimeiset vuodet päiväannokseen on kuulunut 3-5 tuplaespressoa kotona ja sama määrä tavallista kahvia kirkolla. Aloitin asteittaisen vähentämisen kolme viikkoa ennen varsinaista lopettamista. Siitä huolimatta, siirryttyäni pelkkään kofeiinittomaan kahviin, päätä särki melkoisesti yli viikon verran.

Rantakävelyt ovat edelleen henkireikäni. Jos jää kaksikin päivää väliin, ja joskus jää kurjan kelin tai töiden takia, niin jo alkaa ahdistaa. Kiva liikuntalisä ovat olleet meidän joka lauantaiset gospel-jumppahetkemme suomalais-amerikkalaisen palvelutalon takapihalla. Joukko on ollut pieni mutta sinnikäs. Ulkona on ihanaa juosta, hyppiä, tanssia ja venytellä hyvän englannin- ja hepreankielisen gospelin tahtiin.

Kotirintamalle kuuluu myös hyvää. Tuomakselta tuli juuri äsken viesti, että oli päässyt turvallisesti takaisin Beirutiin kahden viikon Suomen lomaltaan. Elsalla on tenttiviikko meneillään Turussa, ja Tapsa ja Tessu ottavat rennosti Helsingissä. Suuri kiitoksen aihe on Tapsan tasaisen hitaasti toipuva selkä ja onnistunut käsileikkaus. Vielä hän ei voi kuin haaveilla tennis- ja golfkentille pääsystä, mutta sitä odottaessa pitkät kävelylenkit Tessun kanssa, lyhyet hiihtolenkit sekä avantouinti ja venyttely palauttavat ja ylläpitävät kuntoa.

Tällaista täältä ja Suomen kodista. Pysykää tekin terveinä, liikkukaa, minä voitte, ja ajatelkaa kaikkea sitä hyvää, mikä ansaitsee kiitoksen.

Siunaten, Mia

P.S. Käy lukemassa seurakuntamme tuorein uutiskirje täältä:


https://conta.cc/2NJjImC

Towards Spring

Thank you, all is well here!  Most of the local congregation members have been vaccinated, myself included. No one has complained about the mask mandates or other restrictions for months. We have been practicing these for a year after all.

We held the first coffee social at church since last March. The forty plus strong crowd was visually happy about that part of our activities returning. The coffee service was organized by Tarja and Sami Ettanen, who have finally been able to return to us here in Florida.

After the coffee service we had our annual congregation meeting. During the four years that I have been here, every annual meeting has included changes, whose purpose has been to strengthen the congregation financially, and ensure the viability of the congregation in the future. This year’s changes included new pastoral additions. The need of change became clear after having been here a couple of years, but the needed confirmation came from above.

And the answer surely came. As if made to order, with the right heart to serve, hard working and with an abundance of spiritual energy, came Tarja and Sami. Sami was chosen as council vice president and he will also start taking take over part of the pastoral assignment this summer.  We have made special arrangements with the Church of Finland and the local synod, which has made this all possible.

Sami will receive help for the upcoming winter season from a tourist pastor which will be sent by the Church of Finland, as well as supply pastor’s from the ELCA as needed. This arrangement will take ongoing efforts from all volunteers and the multi-tasking music director, Michael.

I don’t know if I can ever thank our wonderful and talented music volunteers enough. Without them, we would not have been able to keep our worship service life going during the whole corona year. The English language daily noon  time devotionals would also not have been possible without them.

We are living half-way through the Lent season. Three weeks and change are left for the highlight of the church year. For myself, Lent has meant that the television has remained off (not a big deal, my daily watching is under half hour) and I have stayed away from all newsfeeds. I also distanced myself from Facebook, except the congregation page upkeep and streaming events. If you have left a message on my wall, you will receive an answer on Easter week.

My biggest change has been in food selection as I have stopped drinking coffee, that is caffeinated coffee. I have been drinking caffeine in large amounts for thirty years. My daily intake over the years has been 3-5 double espressos at home and about the same amount of coffee at church. I slowly started lowering my intake over a three-week period before stopping altogether. Regardless of this, upon moving to decaf coffee, I had a headache for about a week.

My beach walks are my saving moments. If even two days go without it, as it sometimes does due to bad weather, I feel uncomfortable. Another fun way to keep moving has been our Saturday morning gospel exercise at the Finnish-American Rest Home back yard. The group has been small but persistent. It has been fun to run, jump, dance and stretch outside to the beat of good English, Finnish and Hebrew gospel music.

Everyone on the home-front is also good. I just received a message from Tuomas that he has safely made it back to Beirut after a two-week vacation in Finland. Elsa has exam week in Turku, and Tapsa and Tessu are relaxing in Helsinki. A big reason for thanks is Tapsa’s slowly improving back and his successful hand surgery. He can only dream of tennis or golf, but while waiting for these to be possible, long walks with Tessu, short ski trips as well as cold water swims and stretching have kept up his health.

This is the news for now from here and Finland. Stay healthy, stay moving and think about whatever is praiseworthy.

With blessing

Mia

P.S. You find our March Newsletter here:


https://conta.cc/3b6ksLx

Joulunaika – December 2020

SCROLL DOWN FOR THE TEXT IN ENGLISH

Marraskuun lopulla toisen tartunta-aallon lainehtiessa piirikuntamme yli, ajattelin, että suljemme ovet yleisöltä uudestaan.  Valtuustomme kuitenkin päätti pitää kirkon auki, mikä olikin hyvä ratkaisu. Joulusesonki ei nostanut kävijämääräämme, sen verran varuillaan vanhempi väki täällä jo osasi olla. Emme myöskään peruneet yhtään joulunajan perinteistä tilaisuutta, mutta vähän luovuutta vaadittiin, että saimme ne kaikki toteutettua.

Jokavuotinen joulukonsertti oli ainoa tilaisuus, jonka päädyimme lähettämään pelkästään netin välityksellä, eli paikalla olivat vain esiintyjät sekä muutama perheenjäsen.  Esiintyjäkaarti oli puolet pienempi kuin aiempina vuosina, mutta taso oli totutun korkea. Normaalin musiikkiporukkamme lisäksi meille esiintyivät mm. Agape-kuorolaiset sekä upeaääninen oopperalaulaja Anna-Lisa Jakobsson. Alla myös kuva meidän ihanista Lucia-neidoista.

Kauneimmat joululaulut siirrettiin ulkotiloihin suomalais-amerikkalaisen senioritalon pihamaalle. Ajat ja olosuhteet huomioon ottaen olimme oikein tyytyväisiä tapahtumaan. Paikalle saapui kuutisenkymmentä pihalaulajaa. Tarjolla oli myös torttuja ja pipareita sekä kylmää ja lämmintä glögiä.

Muita joulukuun erityistapahtumia olivat itsenäisyyspäivän perinteinen lipunnosto samaisella palvelutalolla ja paikallisen veteraanijärjestön järjestämä kirkkojuhla.

Odotetun osallistujajoukon pienuuden tähden myös joulurauhan julistus pidettiin tänä vuonna senioritalon etupihalle, ajatuksena jälleen se, että tällä tavoin lähes täydessä vierailukiellossa olevan kodin asukkaat saisivat samalla ohjelmaa ja virikkeitä.

Jouluaattoiltana pidimme perinteisen englanninkielisen kynttilähartauden. Meitä oli yhteensä kolmisenkymmentä henkeä paikalla (Synodin sisätilasuositus on max. 25, mutta meillä onneksi iso kirkkosali). Suunnilleen samankokoinen joukko oli seuraavan aamun joulumessussa. Mukavaa on, että osallistujamäärät tuplaantuuvat streamauksen avulla.

Seurakunnan jäsenistä meillä on paikkakunnalla vähän alle puolet. Se toisen puolikkaan muodostavat ”lumilinnut”, jotka viettävät talvisesongin täälllä. Tänä vuonna vain muutamia on ”lentänyt” paikalle. Kanadan puolelta tai Suomesta ei edes pääse tulemaan ilman vihreää korttia tai kansalaisuutta. Vaikka tänne pääsisikin, niin Floridan verrattaen korkeat tartuntaluvut eivät varmasti monia houkuttele. Alla kuvia paikalla olevista maskein ja ilman. Valokuvaa varten voi joskus kasvosuojan laskea alas, kunhan turvavälit säilyvät tai vierellä omaa perhekuntaa. 😊

Joulun alla sain kunnian olla mukana laskemassa mereen yhden pitkäaikaisimman jäsenemme uurnaa. Tilaisuus oli mieleen painuva. Merenkäynti oli kovaa, mikä on aina itselleni suuri haaste. Ennalta laaditut puheet ja rukoukset jäivät pitämättä. Siunauksen ja uurnan laskun yhteyteen suunniteltu Mika-kanttorin kontrabassoesitys täytyi myös säästää sisävesikanavaan. Kovasta aallokosta ja karusta siunauskaavasta huolimatta näistä merijäähyväisistä jäi kaikille kaunis ja mieleenpainuva muisto. (Kuvat Timo Vainionpää)

Toinen joulunaikaan ajoittunut koskettava toimitus oli tämän ihanan pariskunnan pieni häätilaisuus. Morsiamen jo edesmenneet vanhemmat oli vihitty päivälleen seitemänkymmentä vuotta aiemmin. Tunnelmaa ja vähän jännittävyyttäkin lisäsi sähkökatko, joka kesti koko toimituksen ajan.

Oma joulun aika vilahti pääosin töiden merkeissä, jos en ollut kirkolla , niin kotona etätöissä. Toki vapaa-aikaakin jäi ja koetin aina kun mahdollista päästä rannalle kävelemään. Vuoden viimeiset päivät menivät tammikuun uutiskirjettä kirjoittaen ja koostaen. Jos kiinnostaa, niin voit sen käydä lukemassa täällä:


https://conta.cc/3hxAdg2

Jouluruokia en itselleni laittanut. Ruokapalvelulle tein joitain laatikoita sekä jouluista liha- ja kalamureketta, riisipuuroa unohtamatta. Pipareita leivoin meidän senioritalon asukkaille ja muutamille seurakuntalaisille.

Joulun ja syyskauden jäätyä taakse huomaan olevani loman tarpeessa. Puhelimen näytölle ponnahti  kuva Tapsasta ja minusta vuoden takaa, ja kuvaa katsoessani muistin, miten väsynyt tuolloin olin. Tajusin myös, etten ole tuon kuvan ottamisen jälkeen edelleenkään viettänyt yhtään kunnon lomaa, eli ollut edes kahta perättäistä viikkoa pois töistä. En valita, vaan kiitän Taivaan Isää ja joukkoa esirukoilijoita, joiden avulla pää on pysynyt jollain tavalla toimivana.

Rokotusten myötä pitäisi sijaisia alkaa taas paikan päältä löytyä – ja heti kun rajat aukeavat, odotamme apujoukkoja myös Suomesta. Elsakin on luvannut äidille lentää tänne heti, kun viranomaiset sallivat. Tapsa ei ymmärrettävsti tule ennen rokotuksia ja Tuomas on kiinni turvaajatöissään.

Näillä mennään nyt. Olen valtavan kiitollinen valtavan upeille ja sitoutuneille vapaaehtoisillemme, jotka uupumatta käyvät kirkolla harjoituksissa ja palvelemassa, pitävät piirejä ja rukoushetkiä kotoa käsin ja muistavat työntekijöitä rukouksin ja erilaisin yllätyksin. Elämä Jumalan yhteydessä yllättää aina ihanasti!

Pieniä ja suuria yllätyksiä omaan alkuvuoteesi toivotellen,

Mia

Christmas time 2020

At the end of November, in the midst of another wave of infections, my thoughts were to close the doors to our congregation once again. The council, however, decided to keep the door open, which ended up being a good decision. There was no increase in attendance over the Christmas season, our senior members already knew better, and were cautious due to the situation. We also did not cancel any traditional Christmas events, but we did have to compromise on some things in order to make them a reality.

Our annual Christmas concert was the only event which we decided to have online only, as only the performers and a few family members were in attendance. The amount of performers was nearly half that of a normal year, and this allowed room for some English and Finnish carols to be sung as well. In addition to our music own group, lovely young girls Ella and Lilli performed for us, then the slightly older Agape-choir, as well as the magnificent opera singer Anna-Lisa Jakobsson.

Our most beautiful Christmas Carols Sing-Along was moved to the outdoor spaces of the Finnish-American Rest Home. Times and venue taken into consideration, we were very satisfied at how it turned out. About sixty singers came to the outdoor event. The guests were served Christmas tarts, gingerbread cookies and warm and cold glög.

Other special events in December included the Flag raising for independence day at the same rest home, as well as the local veterans organizing a church celebration.

Due to expectations of a small crowd, the traditional Christmas peace declaration was also moved to the front yard of the senior home; the thought being that the residents, who are mostly in isolation, would get some stimulation and something to see.

We held a traditional candlelight service on Christmas eve. There were about thirty in attendance (the Synod’s recommendation is 25 max, but luckily we have a large enough church to accommodate this.) Approximately the same amount was present for our Christmas morning mass. Participation doubled with those watching online.

There are a little less than half of our congregation members here locally. The other half consists of “snowbirds” who spend their winter with us. This year only a few have “flown” here. You cannot travel from Canada or Finland without a green card or citizenship. Even if you could travel to the U.S., the amount of infections would not tempt very many to make the trip. Below are a few photos of some locals, masked and without. Sometimes you can lower face coverings for pictures, as long as distancing is observed or those next to you are your own family members.

During Christmas, I had the privilege of being present while lowering a long-time members ashes into the ocean. The experience was very memorable and touching. The seas were pretty rough, which is always a challenge for me. My plans for prayers and speeches did not happen due to the rough waters. The planned music by Michael, which was to take place during the lowering of the ashes, was also moved to calmer inland waters. Despite the big waves, the farewell was very beautiful and left everyone with a great memory of the event.

Another very memorable and touching event was the small wedding of a wonderful couple. The brides already passed away parents, were married on the same day seventy years earlier. There was a little excitement added to the situation, as there was a power outage which lasted throughout the entire ceremony.

My own Christmas time went by very quickly; if I wasn’t at church, I was doing work at home. Of course there was some free time as well, and I took every opportunity to take walks on the beach. The last few days of the year were taken up by putting together our January Newsletter. If you are interested in reading it click here:


https://conta.cc/2Mn06DP

I did not make any traditional Christmas dishes for myself. I did, however, make some casseroles, meat and fish roasts and rice pudding for our Food Service to our seniors. I baked some gingerbread cookies for our rest home residents and for a few congregation members.

Having Christmas and the Fall season behind us, I realize that I am in need of a vacation. A picture of Tapsa and myself appeared on my phone screen, and gazing at the picture, I remember how tired I was then. I also realized that I have not had a proper vacation since then, not two weeks away from work. I am not complaining, but I thank our Heavenly Father and people praying for me; with their help I have somehow kept my head in working order.

After vaccinations, we should be able to find supply pastors here locally, and as soon as the borders open, we await some support from Finland also. Elsa has also promised to fly over and see her mother as soon as the authorities allow. Tapsa will not come over before vaccination and Tuomas is busy with his peace keeping duties.

Let’s go with this for now. I am tremendously thankful for our great volunteers, who tirelessly come to church for rehearsals and services, hold groups and prayer moments from home and remember the church staff in prayer and different kinds of surprises. We are so privileged to live in togetherness with God, and his wonderful surprises.

In hopes of big and small surprises to your new year,

Mia

Joulun odotusta – December 2020

(SCROLL DOWN FOR THE TEXT IN ENGLISH)

Viisi vuotta sitten kaamoksen ja kinosten keskellä Kuusamossa pakkasin papinpaitani matkalaukkuun ja suuntasin Helsingin kodin kautta kohti Floridaa. Edessä oli reilun viikon kestävä tutustumismatka mahdolliseen uuteen seurakuntaani. Ohjelmaan sisältyi neljä jumalanpalvelusta sekä valtuuston ja seurakuntalaisten tapaamisia kirkolla ja kodeissa. (Alla kaikki matkalla ottamani neljä kuvaa sekä maisemia ennen matkaa.)

Matkan tarkoituksena oli toisaalta selvittää uskaltaisiko seurakunta palkata minut pastorikseen ja toisaalta kokisinko itse, että työ oli minulle tarkoitettu. Kumpaakaan kysymykseen ei voinut odottaa vedenpitävää vastausta yhdeksän päivän aikana. Mutta seurakunta haki vahvistusta rekrytointipäätökselle rukouksesta ja itse puolestani odotin selkeää vastausta Jumalalta. Lentokoneessa menomatkalla kirjoitettamassani päiväkirjamerkinnässä lukee ”Anna tämän olla tahtosi mukainen matka ja anna myös rohkeutta kieltätyä työstä, jos et ole sitä minulle tarkoittanut.”

Tänne päädyin – tosin vasta melkein puolitoista vuotta myöhemmin johtuen pitkittyneestä työviisumiprosessista. Maaliskuussa olen ollut täällä neljä vuotta. Ensi kesän alussa on aika taas pakata papinpaidat, kirjat sekä kuution verran muuttotavaraa ja palata Suomeen. Vielä ei ole aika tehdä tilinpäätöstä, mutta paljon olen näiden vuosien aikana saanut kasvaa, kiittää ja rakastaa.

Seurakuntamme on tuhansien muiden seurakuntien tavoin astumassa uuteen aikaan. Rakenteelliset muutokset, joita olemme tehneet, mahdollistavat uudet askelmerkit ja varmistavat seurakunnan elinvoimaisuuden tulevina vuosina. Kaikki menee hyvin, kunhan edetään nöyrästi ja rukoillen. Sama koskee myös minua. Tulevasta ei ole tietoa, mutta luottavaisin mielin saa olla, kun pitää mielessä kenelle töitä tekee.

Marraskuu oli hyvä koronasta huolimatta. Meidän seurakuntalaisemme ovat välttyneet tartunnoilta,  vaikka muita vaivoja ja sairauksia onkin. Toivomme, ettei tuleva joulunaika aiheuta ikäviä yllätyksiä.

Tänäkin vuonna meillä pidetään suurin osa perinteisistä adventti- ja joulutapahtumista mutta pienemmällä toimittajaporukalla ja huomattavasti pienemmälle yleisölle. Kun katsoo viime joulukuun kuvia (video alla), niin isoin ero tämän hetkiseen seurakuntaelämään on väkimäärän lisäksi nyt täysin puuttuvat lukuisat kahvi- ja lounastilaisuudet.

Joulun odotus alkoi itselläni tänä vuonna aikaisin.  Pystytin vähäkoristeisen tekokuusen vähäkalusteisen kotini nurkaan jo ennen kiitospäivää muistuttamaan siitä, että joulu tulee kaikesta huolimatta. Pikkujoulu tulikin yllättäen tänään. Posti toi töihin täysin odottamattoman suklaa- ja salmiakkilähetyksen Lontoosta – ja illansuussa tuotiin kotiovelle lämmintä ruisleipää. Molemmat lähetykset toivat iloa ja lisäsivät kiitollisuutta entisestäänkin.

Meillä kaikilla on edessä erilainen joulu. Meidän perhe on hajallaan Lantanassa, Levillä ja Libanonissa. Missä ikinä sinä jouluasi vietät, yksin tai yhdessä, niin joulutähden valo yltää sinnekin. Tärkeää on keskittyä siihen (kaikkeen), mikä on hyvin ja antaa sen täyttää mieli ja sydän kiitoksella.

Rauhaa, iloa ja siunausta,

Mia – alla olevasta linkistä pääset lukemaan meidän tosi kivan joulukuun uutiskirjeen

 https://conta.cc/36krH03

Waiting for Christmas 2020

(you can find our December Newsletter by clicking:  https://conta.cc/2VpiT2E

Five years ago in the middle snow and “kaamos” in Kuusamo, I packed my pastor’s shirt and collar and headed to my home in Helsinki and then on the way to Florida. In front of me was a week-long trip to meet and greet my possible new congregation. On the schedule was four worship services, meeting the church council, and meeting congregation members at church and in their homes.

The purpose of the trip was to see if the congregation would dare to employ me as their pastor, and second, would I feel as if this position was meant for me. One cannot expect a watertight answer to either of these questions after nine days. But the congregation as well as myself left some of the decision making to be made in prayer,  actually I waited for a clear answer from God. On the plane trip over to Florida, I wrote the following entry in my journal: “ Let this trip be your will and also give me the courage to decline if this is not what you meant for me.” (Below all the four pictures I took during my visit here along with the scenery I left behind in Kuusamo)

I ended up here – but not until almost a year and a half later due to the prolonged work visa process. In March, I will have been here for four years. At the beginning of next summer, it’s time once again to pack up my pastor’s shirt, books and a cube worth of personal belongings and return to Finland. It’s not time for any final statements yet, but during the past years I have been able to grow, thank and love.

Our congregation, along with thousands of others is stepping into a new time. There has been physical – structural moves, which we have made, which will ensure the vitality of the congregation for years to come. Everything will go well as long as we adhere to prayer and remain humble. Same goes for me. My future is unknown, but I can go with a trusting feeling, when I keep in mind who I’m doing this work for.

November was a good month despite corona. Our congregation has avoided any infections, although other illnesses and ailments still persist. Let’s hope that the coming Christmas time does not bring any unwanted surprises.

This year, once again, we will have a majority of our traditional Advent and Christmas events, but with a smaller group of presenters and a noticeably smaller audience in attendance. When looking at last December’s pictures (video below), the biggest difference, in addition to the number of people, is the lack of our wonderful coffee socials and lunches.

The waiting for Christmas began early for me this year. I put up my lightly decorated, Christmas tree, in the corner of my lightly decorated home already before Thanksgiving to remind me that Christmas will come despite anything. A mini-Christmas came today as a surprise. The mailman brought a package from London full of chocolate and licorice, and in the evening I got a delivery of warm rye bread to my door at home. Both deliveries brought me joy and increased my thankfulness.

We all have a different Christmas ahead of us. My family will be separated in Lantana, Lappland and and Lebanon. Wherever you spend your Christmas, alone or together, the light from the Christmas star can shine there too. It is most important to focus on everything that is good and fill your mind and heart with thankfulness.

Peace, joy and blessing

Mia.

Sataa ja paistaa – Rain And Shine

PLEASE SCROLL DOWN FOR ENGLISH

Viimeistä lokakuun sunnuntaita vietimme kirkolla reformaation muistopäivän merkeissä. Kirkossa kajahti Jumala ompi linnamme molemmilla kielillä.

Englanninkielisessä palveluksessa vierailivat myös Martti Luther sekä dominikaaniveli ja anekauppias Johann Tezel. Tässä linkki Hannan ja Jessican erinomaisen hauskaan tulkintaan jo traditioksi muodostuneesta reformaatiosunnuntain sketsistä:

Kirkomme avasi lokakuussa mahdollisuuden seurakuntalaisille osallistua myös paikan päällä sunnuntaipalveluksiin. Mukana on molemmissa jumalanpalveluksissa kirkkosalissa ollut vaihtelevasti kourallisesta muutamaan kymmeneen osallistujaan. Olemme kehoittaneet vanhimpia ja muita riskiryhmään kuuluvia jäseniämme vielä malttamaan ja seuraamaan palveluksia netin välityksellä.  Aloitamme nyt marraskuun alusta myös ehtoollispalvelukset kaksi kertaa kuussa turvallisuusmääräyksiä tiukasti noudattaen.

Ensi sunnuntaina vietämme pyhäinmiestenpäivää ja kirkossamme syttyvät kynttilät  vainajien muistoksi. Viime vuonna lähetyskynttelikkömme lähes täyttyi, tänä vuonna paikalla on huomattaavsti pienempi  joukko kynttilänsytyttäjiä. Meillä ei myöskään ole ollut seurakunnassamme paljon kuolemantapauksia menneen vuoden aikana. Joitain  korona-ajan muistopalveluksia on kyllä jouduttu siirtämään tulevaisuuteen ja muutaman siunauksen olen suorittanut yksin vainajan äärellä läheisen krematorion pienessä huonekappelissa. Nämä ovat olleet koskettavia tilaisuuksia.

Kun oma perhe on kaukana, seurakunta ja erityisesti jumalanpalvelustiimiläisemme ovat muodostuneet osittaiseksi perheen korvikkeeksi. On myös ollut mukava saada seurakuntaperheeseemme uusia jäseniä nettirukoushetkien ja sunnuntailähetysten myötä. Koen valtavaa kiitollisuutta jokaisesta mukanaolijasta, jokaisesta kommentista, jokaisesta rukouspyynnöstä. 

Joitain uusia ystäviä olen tavannut myös kasvotusten. Yksi heistä on ollut rakkaan luottoseurakuntalaisemme Marja-Liisan, yhtä ihana sisko, Kaarina, joka asuu Meksikonlahden puolella. Teimme Marja-Liisan kanssa viime kuussa sinne kaksi silmälääkärireissua ja Kaarina piti meistä käynneillä hyvää huolta.

Lokakuuhun mahtui jälleen yksi muutto elämässäni. Muutin 20 kilometriä pohjoiseen ja olen nyt lantanalainen yhdessä kaikkien lepokotilaisten ja muutaman muun seurakuntalaisen kanssa ensi kesään asti.  Uusi asunto on kaunis ja varsin tilava yhdelle hengelle. Vieraita ei näillä näkymin ole odotettavissa ja Tapanikin pääsee paikalle vasta joskus keväällä, jos rajat aukeavat.

Hyvä ja toimiva keittiö on tullut tarpeeseen, nyt kun yritän viikottain valmistaa suomalaista kotiruokaa (ei ole koskaan ollut vahvuuteni gourmet-puolella) seurakuntamme tarjoamalle pienimuotoiselle ateriapalvelulle. Jos kauha pysyy kädessä ja asut kunnan alueella, niin tervetuloa mukaan ”kokkipiiriin”. Tilanne muuttuu heti, kun Sami-kollega ja tämän taitavan ruoanlaittajarouva, Tarja, pääsevät maahan.

Omalle perheelle Suomeen kuuluu pääosin hyvää. Elsa ahertaa opintojen parissa ja viihtyy Turun keskustassa sijaitsevassa yksiössään. Tuomas on rauhanturvaajakoulutuksessa ja lähtee pian Libanoniin. Tapsa sinnittelee pitkittyneen iskias-kivun kanssa kotona. Onneksi hän on saanut Tessun ulkoilutusapua sisaruksiltaan ja ystäviltään. Ihailen hänen kärsivällisyyttään, sillä tiedän, miten tärkeää jatkuva urheilu ja luonnossa liikkuminen hänelle ovat. 

Myötätunnosta olenkin kehittänyt itselleni kiusallisen piriformis-syndrooman (ei ole ”pirin” kanssa mitään tekemistä! 😁). Rantakävelyjä ei voi jättää väliin, vaikka vähän kankusta kivisitäisikin, niin elintärkeän terapeuttisia ne ovat tässä erikoisessa ajassa. Voimia ja valoa sinulle tähän syksyyn!

Kiitollisena kaikesta kauniista ja hyvästä,

Mia

October – Rain And Shine

On the last Sunday of October, we celebrated Reformation at our church. A Mighty Fortress is our God rang out in both languages. At the English service we got a visit from Martin Luther, as well as, Dominican friar and indulgence salesman Johann Tezel. Within the Finnish text you find the link to Hanna and Jessica’s extraordinarily fun interpretation, which has developed into somewhat of a Reformation Sunday tradition.

At the beginning of October, our church opened the doors, and the possibility to participate in Sunday services in person. The in-person attendance at both services has varied from a handful of people to about twenty. We have recommended that our older members and those in high risk situations remain at home and follow our broadcasts on the web. At the beginning of November, we are starting our communion services twice a month, strictly following safety protocols.

Next Sunday we are celebrating All Saints Day, and at church we will light candles to remember those who have passed. Last year our candelabra was filled with light; this year we have a noticeably smaller group of candle-lighters. We also have not had very many members pass away this year. A couple memorial services have, however, had to be moved into the future. I have done some private services at the local crematorium, in their small chapel. These have been very touching moments with just me, the deceased and God present.  

As my own family is far away, the congregation, and especially our worship team members, have been a partial family substitute. It has also been nice to get some new members to our congregation family through our broadcasting. I feel tremendously thankful for every participant, every comment, every prayer request. I have also met some of our new friends face to face. One of them being a sister of our loved and trusted congregation member, Marja-Liisa. Marja-Liisa and I made two doctor’s appointment trips to the west coast in October and had her lovely sister Kaarina took good care of us on these two visits.

There was also time for another move in October. I moved 20 kilometers north and am now a Lantana resident until next summer. My new home is beautiful and very spacious for one person. I don’t expect any visitors soon and Tapani cannot come until the boarders open during the spring, if they open.

A good and working kitchen has been very useful, now as I am weekly attempting to make homecooked Finnish food (this has never been my strength on the gourmet side) for a small scale food service offered by the congregation. If you can keep a spoon in your hand and you live in our area, you are welcome to join our “cooking group”. The situation will change as soon as my colleague Sami and his wife Tarja, who is a gifted chef, can join us.

My own family is doing well for the most part in Finland. Elsa is working hard at her studies in her downtown Turku located apartment. Tuomas is at peacekeeping training and will depart for Lebanon in the very near future. Tapani has had some struggles with his aching back and has been forced to lay down most of the time. Thankfully he has gotten dog-walking help from friends and siblings. I admire his patience, as I know how important constant exercise and spending time in nature is to him. Out of compassion I have developed my own sciatic nerve syndrome! Beach walks must continue for they are vital to my sanity no matter what my back says. I hope we all have our ways to release stress in these extraordinary times. Strength and light to you this fall.

Thankful for everything beautiful and good.

Mia

Alkusyksyä – Starting Fall 2020

Delray Beach at 6:45 a.m.

PLEASE SCROLL DOWN FOR ENGLISH….☺

Johonkin se elokuu katosi ja kohta syyskuukin on mennyt. Tätä kirjoittaessani kirkon ovet ovat olleet virallisesti kiinni yli puoli vuotta. Viime sunnuntaina valtuustomme teki päätöksen avata sunnuntain jumalanpalvelukset yleisölle lokakuun alusta lähtien.

Valtuuston kokouksessa Suomesta ja Floridasta.

Meidän seurakuntamme on sen verran pieni, että etäisyys- ja muita turvallisuusohjeita on mahdollista ongelmitta noudattaa ja valvoa – ainakin näin uskon. Tehdään korjausliikkeitä, jos tarvis. Jatkamme joka tapauksessa myös palvelusten videointia suorana nettiin. Alla kuvia viime sunnuntailta. Kirkkosalissa paikalla muutamia seurakuntalaisia meitä ilahduttamassa.

Tämän kuun jumalanpalveluksissa meillä on ollut vierailevina muusikkoina nuori pianistilupaus Lilli sekä nuorekkaat haitarin ja viulunsoittajat, Merja ja Pirjo.

Lauri se jaksaa laulaa ja siitä kiitämme. Viime sunnuntaina kajahti komeasti ”Oi, katsohan lintua oksalla puun” Liisan syntymäpäivän kunniaksi. Englanninkielisissä palveluksissa meillä lauletaan paljon myös nykygospelia, jota Kristen ja Suvi-Katriina aina yhtä upeasti tulkitsevat.

 Samoin jatkuvat meidän päivittäiset virtuaaliset rukoushetket, joita on laskujeni mukaan kertynyt jo yli 160 sitten maaliskuun. Hetkillä on oma uskollinen katsjojajoukkonsa ja sitäkin uskollisimmat tekijät, joista jokaisesta olen valtavan kiitollinen.  Olemme myös saaneet joitain uusia kasvoja mukaan. Tässä kuussa hartauksia on kuultu Floridan lisäksi Kiuruvedeltä, Kirkkosaaresta, Suodenniemeltä, Alavuudelta, Ilmajoelta sekä Kanadan länsirannikon Mayne-saarelta että Itä-Afrikan Burundista.

Leikkikoulun ja suomalaisen palvelutalon hartauksien uudelleen aloittaminen koronatauon jälkeen on ollut iso ilon aihe, ainakin meille pitäjille.

Vanhukset ovat edelleen turvallisuussyistä osittaisessa karanteenissa, joten pientä luovuutta on vaadittu, että kaikki toimii lasiseinän eristäessä toimittajat yleisöstä. Lepo- ja sairaskodin kaksi hartautta pidetään heti aamusta,  mutta aikaisesta ajankohdasta huolimatta lämpötila nousee helposti +30 ennen tilaisuuksien loppua. Hikistä hommaa! Odotamme kovasti pääsyä sisätiloihin ja vielä kovemmin aikaa, jolloin jälleen pääsemme näitä mummuja ja pappoja halaamaan.

Vielä suurempi halausvaje on suhteessa omiin rakkaisiin. Onneksi sentään voi puhua kuvan kanssa päivittäin, vaikkei se kasvokkain yhdessäoloa korvaa. Kuvan kanssa sain seurata myös Elsan yo-juhlia. Kello oli soimassa puoli viideltä. Vieraiden siemaillessa kuohuvia juhlajuomia kesäasuissaan, minä nautin aamulattea sohvalla kylpytakissa.

Koronakausi jatkuu – ja vielä pitkään vaaditaan ylimääräistä kärsivällisyyttä ja voimia. Itselläni niitä on riittänyt, siitä kiitos Taivaan Isälle. Pidin elokuussa myös  reilun viikon loman, jonka aikana sain vihdoin muutettua elintapojani hieman terveellisempään suuntaan.

Olen nyt pitänyt kiinni lomalla aloitetuista jokapäiväisistä rantalenkeistä ja uinnista. Jääkaapin sisältökin on pysynyt terveellisenä. Edelleenkin syön liikaa, mutta se ei niin haittaa, kun lautasella on pääasiassa vihanneksia ja hedelmiä. Fyysisestä ja henkisestä hyvästä olosta huolehtiminen on nyt todella tärkeää. Itse otan lokakuussa vielä toisen lomajakson, jolloin tarkoitukseni on muuttopuuhien lisäksi viettää paljon aikaa lukien ja liikkuen. Iloa ja valoa syksyysi täältä tuulien keskeltä,

Mia

IN ENGLISH

August passed by in the blink of an eye and now September is just about over.

As I am writing this, our church doors have been closed for over half a year. At our church council meeting this past Sunday, we made the decision to open doors to the public at the beginning of October.

Our congregation is small enough where it is possible to social distance and to observe all safety rules without any problems, at least I believe this to be the case. Corrections will be made if necessary. Nevertheless, we will continue to do livestream video of our Sunday services.

At this months’ services we had visits from piano-prodigy Lilli as well as youthful musicians Merja on accordion and Pirjo on violin.

 Lauri has the energy to keep singing for us at Finnish services. Last Sunday a beautiful song called “Oi, katsohan lintua oksalla puun” rang out in honor of our congregation member Liisa’s birthday. On the English service side, we sing quite a lot of contemporary gospel music, which is beautifully interpreted by Kristen and Suvi-Katriina.

Similarly, our midday virtual prayer moments continue on, and since March, there has been about 160 of these prayer moments. These broadcasts have their own faithful group of watchers as well as those who have willingly done these devotionals; and for that I am tremendously thankful. We have also seen some new faces on these live prayer moments. This month in addition to Florida, we have seen broadcasts from Kiuruvesi, Kirkkosaari, Suodenniemi, Alavuus, Ilmajoki, as well as the west coast of Canada, Mayne Island and Burundi, East Africa.

The starting up, once again, of preschool chapel and services at the rest home, after the long Corona break has been a real joy, at least for us presenters.

The seniors continue to be in partial quarantine for safety reasons, so some sacrifices like having glass separate the audience from the presenters has been the new reality. The rest and nursing home services are held first thing in the morning, but despite the early times, the heat can rise easily to 90+ degrees before the end of services. Sweaty stuff! We are eagerly waiting for a time when we can get back inside, and even more when we can hug all our loved grandma’s and grandpa’s.

An even bigger hugging-deficit is for my own loved ones. Fortunately, we can talk through video calls daily, even though this does not make up for physical contact. Through video, I was able observe Elsa’s graduation celebration. My alarm clock was set for 4:30. As the party guests sipped bubbly beverages in their summer outfits, I enjoyed my morning latte on the sofa in my bathrobe. In Elsa’s opinion the party was a success, and that is what is most important.

Corona phase continues, and we will be asked to show extra patience and strength for a long while to come. I have had enough of these, thanks only to our Heavenly Father. In August, I also took a few weeks’ vacation time, during which I made a change to lead a healthier lifestyle. Since my vacation, I have made it my routine for daily walks and swimming sessions. Even the inside of my fridge has remained healthy. I still eat too much, but that doesn’t matter as much when the food on my plate is mainly fresh fruit and veggies.

Physical and spiritual wellbeing and upkeep is especially important right now. I will take another brief vacation in October. In addition to moving, I will spend a lot of time reading and exercising.

Light and joy to your September!

Mia

Yksin kotona – Home Alone

PLEASE SCROLL DOWN FOR ENGLISH…

Seurakunnassa on vietetty iloisia ja surullisia  juhlia menneen kuukauden aikana. Ilonjuhla meillä on joka sunnuntai, kun vietämme yhteisiä jumalanpalveluksia. Erityisen mileleenpainuva oli kuukauden kaksikielinen palvelus, jossa vieraili argentiinalaissyntyinen pastori Victor Jortack viehättävän  Alicia-vaimonsa  kanssa.

Surullista juhlaa vietimme siunatessamme pitkäaikaisen seurakuntalaisemme Aili Snellmannin uurnan. Aililla ja hänen miehellään oli paikkakunnalla lääkärin vastaanotto, joten monet suomalaiset täällä tunsivat Ailin. Muistotilaisuus pidettiin tyhjässä kirkossa netin kautta välitettynä  omaisille ja ystäville.  Tilaisuus oli kaunis ja koskettava, vaikkei seurakuntaa ollutkaan paikalla.

IMG_6113

Minun piti ylihuomenna lähteä Suomeen viideksi viikoksi lepäämään ja juhlimaan uusia ylioppilaita, meidän Elsa mukaan luettuna. Johtuen maan johdon päätöksistä  USA:n ei voi palata edes työviisumilla ennen tammikuun puoliväliä. Ainahan päätökset voi muuttua, mutta joka tapauksessa oma lomani ja oman lapseni juhlat jäävät väliin. En kuitenkaan valita, enkä missään tapauksessa ole katkera.

Oma äitini ei päässyt minun lakkiaisjuhliini. Hän menehtyi edellisenä kesänä syöpään. Minä puolestani saan, ainakin tällä hetkellä terveenä, seurata Elsan lakitusta ja juhlia  videon välityksellä. Eipähän tarvitse peitellä niiskutusta, eikä pelätä ripsivärin leviämisestä. Syvä kiitollisuus täyttää sydämen kaikesta hyvästä, mitä olen saanut, kaikesta hyvästä, mitä Jumala tekee tässä pahassa maailmassa. (Pieni, mutta suuren kiitoksen arvoinen asia on ollut mm. seurakuntalaisilta saadut, itse kasvatetut hedelmät).

Tiedän, että osa teistä kiusaantuu, kun puhun Jumalasta. Mutta haluan kuitenkin kertoa, miten erityisesti näinä menneinä epävarmuuden ja eristäytyneisyyden kuukausina, jotka edelleen jatkuvat, olen jälleen saanut nähdä, miten usko ihmisissä vaikuttaa. Se vaikuttaa syvää rauhaa, luottamusta, iloa ja kiitollisuutta samaan aikaan, kun maailma ja yhteiskunta ympärillä lietsoo pelkoa ja paniikkia.

Olen iloinen ja ylpeä myös siitä, miten hyvin seurakuntalaisemme noudattavat turvaohjeita. Meilläkin kirkolla käytetään tunnollisesti kasvosuojia, ainoastaan sunnuntain videointi tilavassa kirkkosalissa  tekee poikkeuksen.

(Alla kuvia myös meidän valtuuston kokouksesta, jotka pidetään osittain etänä, osittain hajallaan kirkkosalissa istuen.)

Meidän leikkikoulumme toimii jälleen. Päivittäisten lasten määrä on tosin tippunut 22 oppilaasta maksimissaan kahdeksaan. Iloa ja riemua  riittää pienemmäkin ryhmän kanssa. Opettajilla on kädet täynnä työtä kaikkien turvanormien täyttämisessä, lasten lämmönmittauksesta tilojen ja tavaroiden jatkuvaan desifiointiin. Valitettavasti tilanne vaikuttaa myös opettajien työtunteihin ja palkkatuloihin. Täällä sosiaaliturvan riittämättömyys tuhoaa tällä hetkellä monien perheiden elämää.

Jo nuorena Amerikassa ollessani ihmettelin sitä, miten täällä kammoksuttiin veroja. Niillä tuotetun perusturvan ansiostahan me saamme painaa päämme iltaisin tyynyyn ilman huonoa omaatuntoa. Mitä ikinä verojen lisäksi  haluamme vapaaehtoisesti lahjoitaa hyväntekeväisyyteen, antaa vielä lisää mielenrauhaa ja iloa.

Minä sain täällä mielenrauhan, kun Tapani ja Tessu pääsivät vihdoin lähtemään kohti Suomea. Tämä oli nyt Tessun viimeinen Atlantin ylitys, mistä selvittiin kunnialla. Isolle koiralle pitkät lennot ovat fyysisesti todella rankkoja. Nyt matkan rasitukset ovat kaukana takanapäin ja Tessu ja Tapsa,  molemmat, ovat saaneet nauttia lapsista ja lapsenlapsista, metsän tuoksusta ja Vierumäen juontikelpoisesta uintivedestä.

Muitakin muuttoja perheessä riittää Tessun Suomeen muuton lisäksi. Tuomas muutti  väliaikaisesti  takaisin Munkkivuoren kotiimme odottamaan loppusyksyllä tapahtuvaa lähtöä Libanoniin. Elsa muuttaa Turkuun kauppatieteitä  opiskelemaan ja minullakin on täällä kohta muutto edessä. Muutan lähemmäs työpaikkaa, Lantanan kaupunkiin. Tapani tulee sitten perässä Suomesta, kun rajat avautuvat.

Nautitaan kesästä, toivotaan koronatilanteen paranemista ja hurrikaanien poissa pysymistä! Täältä pääset lukemaan seurakunnan elokuun Uutiskirjeen: https://conta.cc/3hFXQSg

Siunausta ja iloa toivotellen,

Mia

 

HOME ALONE

There have been some happy and sad celebrations in our congregation during the past month. The happy celebrating comes every Sunday during our shared worship services. One that especially stuck in my head was this month’s combined service, where we had a guest pastor from Argentina along with his lovely wife Alicia.

The sad celebration was when we had an online memorial service for our long-time congregation member Aili Snellman.  Aili and her husband operated a local primary care doctor’s clinic, through which many of the Finns knew her. The occasion was very beautiful and touching, even though the church sanctuary was empty.

The day after tomorrow. I was supposed to depart to Finland for a five week vacation to rest and celebrate those graduating this year, including my daughter Elsa.  Due to decisions made by leaders of the country, you may not return to the USA even with a work visa before mid-January. The situation can always change, but at this point, I cannot participate in Elsa’s ceremony nor partake in my vacation. However, I am not complaining, or am I bitter.

My own mother could not be at my graduation. She passed away the summer before from cancer. As I am healthy at the current time, I will be able to follow the graduation and celebration via internet video. I don’t have to cover up any crying or eyeliner running. Deep thankfulness fills my heart of everything good which I have received, and everything good that God does in this evil world. (For example, I am so grateful for parishioners who bring fresh fruit from their gardens to me. 😍)

I know that some of you feel uneasy when I  write about God. But I would like to tell you, how particularly during these uncertain and distanced months, which only continue, I have been able to see, how faith can influence “my people” here. The affect is one of deep peace, trust, joy and thankfulness at the same time when the world and community around you experience fear and panic.  

I am also joyful and proud of how our congregation has followed safety protocols. We at our church faithfully use face coverings, the only exception being on Sunday mornings during our video broadcasts.

Our preschool is open once again, but our daily average of 22 children has dropped to about 8. There is still plenty of joy and elation even with a small group.The teachers have their hands full with all the new safety rules, from temperature checks to the constant disinfecting of everyday items. Unfortunately, this affects works hours and pay. At the moment, the lack of social security here is destroying the lives of many families.

My husband Tapani and our Golden Retriever Tessu were finally able to find flights to Finland. This was Tessu’s last trip over the Atlantic, for he will now retire in Finland (He just turned 10). For big dogs, this long flight is a physical burden. The stress is now far away, and Tapani and Tessu have both been able to enjoy kids and grandkids, the scents of the forest, and cool swims in clean  and clear waters of Vierumäki.

There are also other changes in our family outside of Tessu’s move to Finland. Tuomas moved back home to Munkkivuori while awaiting his departure to Lebanon at the end of autumn. Elsa is moving to Turku to study business at the University of Turku and I also have a move ahead of me here in Florida. I am moving closer to work to the town of Lantana. Tapani will join me from Finland when the borders reopen.

You can read our latest Newsletter here: https://conta.cc/33aVas1

Heavenly Father’s blessing to everyone!

Mia

 

 

 

 

Erilainen kesä – Corona Summer 2020

PLEASE SCROLL DOWN FOR ENGLISH 😊

Kylläpä taas on ollut  mukava ja vähän haikeakin katsalla kaikkia ihastuttavia kesäkuvia koti-Suomesta. Mieli on iloinen ja kiitollinen siitä, että Suomessa epidemiatilanteen rauhoittuminen on mahdollistanut suht vapaan liikkuvuuden ja kesästä nauttimisen kaikille. Toiveeni kuitenkin olisi, että Suomessa vaadittaisiin kasvosuojien käyttöä sisätiloissa julkisilla paikoilla. Täällä suurin osa noudattaa tuota käytäntöä, tosin oma otantani rajoittuu vain lähikauppoihin. Floridan tartuntaluvut ovat korkeat ja edelleen nousemaan päin. Onneksi testaus on nyt myös lisääntynyt valtavasti, toivottavasti myös tartuntaketjujen jäljitys tehostuu.

Itsekin kävin viime viikolla testeissä, kun päätimme testata koko meidän jumalanpalveluksia kirkolla yhdessä toimittavan tiimimme.  Totesin kaikille, että tämä ei varmasti jää viimeiseksi  testiksi. Tätä arkea elämme luultavimmin lähes koko loppuvuoden.

Toukokuun lopulla olimme vielä toiveikkaita siitä, että voisimme avata kirkon ovet juhannuksena. Suunnitelmissa oli yhdistetty juhannus- ja  isänpäiväjuhla kakkuineen ja  ruusuineen. Kesäkuun alussa nousuun kohonneet tartuntakäyrät rohmahduttivat haaveemme. Ei auttanut itku markkinoilla! Ja lopulta jouduimme myös perumaan koko juhannussunnuntain nettipalveluksenkin yhden toimittajistamme oltua tekemisissä tietämättään Covid19-positiivisen ystävän kanssa.

not open

Tarkoituksemme on jatkaa yhdessä pienellä porukalla tehtäviä nettipalveluksia aina siihen saakka, kunnes voimme avata kirkon yleisölle. Tämä vaatii meiltä toimittajilta  tunnollista pitätytymistä annetuihin turvaohjeisiin kodin tai kirkon seinien ulkopuolella liikuttaessa.

Seurakuntamme sai kesäkuun alussa mahdollisuuden osallistua  USA:n suomalais-luterilaisten seurakuntien yhteiseen nettikirkkoon. Mukana olivat meidän lisäksemme Kalifornian, Teksasin, New Yorkin seurakuntien pastorit, kanttorit ja vapaaehtoiset muusikot sekä Pekka ja Heidi Simojoki Suomesta.

suomikirkot uusi 2020

Kesäkirkko tehtiin Zoomin välityksellä, mikä asetti omat rajoituksensa musiikin toistolle. Olisimme halunneet tehdä  koko oman osuutemme live-esityksenä, mutta se ei  yksinkertaisesti  koko  bändin kanssa onnistunut. Lopputuloksena oli musiikillisesti monipuolinen, rento ja kotoinen hartauskokonaisuus, johon löydät linkin nettisivultamme: http://www.standrewsfl.com.

Screenshot (574)

Nämä menneet kuukaudet ovat olleet henkisesti rankkoja. Alkuun oli suuri huoli siitä, miten seurakuntamme pärjää taloudellisesti. Rahoitamme toimintamme pääsääntöisesti kolehtituloilla ja näistä suurin osa tulee paikan päällä annetavina shekkeinä. Onneksi saimme valtiolta lainaa, joten palkat ja juoksevat kulut on saatu katettua.

Olen monen muun pastorin tavoin myös paininut omien riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteitteni kanssa. Kaikkia seurakuntalaisia ei tavoita netin välityksellä ja pitkiä puheluita mahtuu päivään vain muutama. Onneksi seurakuntalaiset ovat ymmärtäväisiä ja pitävät huolta toinen toisistaan puhelimitse ja viestein.

Screenshot (565)Screenshot (567)

Edelleen, kuten jo viime blogissani kirjoitin, olen valtavan kiitollinen ja ylpeä seurakuntalaisistamme ja Mika-kanttorista, jotka ovat aktivoituneet pitämään yhteisiä päivittäisiä nettirukoushetkiä FB-sivumme kautta. Lämmin kiitos kuuluu myös Suomesta käsin minulle paljon apua antaneelle Ettasen Samille sekä tietysti supermahtavalle ja lojaalille jumalanpalvelustiimillemme.

Lapsia on ikävä, onneksi  heillä on Suomessa kaikki  hyvin. Tapsa ja Tessu ovat joutuneet siirtämään Suomeen menoaan jo useamman kerran, eikä lähtöpäivä ole vieläkään varmistunut.  Täällä voimassa olevat matkustusrajoitukset saattavat myös vaikuttaa omaan Suomen lomaani, joka pitäisi olla elokuussa. Jatkuva epävarmuus ei  ole kivaa. Toisaalta, kaikenlaisia isoja ja pieniä kiitosaiheita riittää päivästä toiseen niin paljon, että olisi  hullua valittaa.

Siunausta ja kiitollista mieltä meille kaikille!

Mia

auringon lasku ja lampi

CORONA SUMMER 2020

It has been really great and at the same time a little sad to look at all the wonderful summer pictures from my native Finland. My thoughts are happy and thankful that the epidemic situation in Finland has decreased and this has made it possible to move around somewhat freely and enjoy the summer. My hope is that the use of masks would be required in Finland in enclosed and public spaces. Here most people follow this rule at least in the local grocery stores that as a matter of fact are my only reference. 😊

We are living in a situation that changes at every moment. The infections in Florida are high and the numbers are growing. Fortunately, testing has also increased; hopefully contact tracing is also increasing. I went to be tested last week, as we decided at work to test the whole team at church involved in doing our services. I told everyone that this probably would not be the last test. We will most surely be living with this in our everyday lives for the remainder of the year.

At the end of May, we were still hopeful to open church doors by mid-summer. Our plans were to have a shared Father’s Day celebration with cake and roses. The increase of infections at the beginning of June crushed our dreams, and crying would not help. We ultimately had to cancel the mid-summer online service as well due to one of our team members having been in direct contact with a friend who had tested positive for Covid-19.

not open English pub

Our intent is to continue online services with a small group until the time comes that we can open the doors to the public. This will require caution and following all safety rules.

At the beginning of June our congregation was given the opportunity to participate in an online service – Finnish Lutheran Churches in America. Others involved with this service were: pastors from California, Texas, and New York; music directors and volunteer musicians as well as Pekka and Heidi Simojoki from Finland.

suomikirkot uusi 2020

This summer-church was done over the Zoom platform, which presented some limitations with music performances. We would have liked to have done our portion entirely as a live presentation, but with the whole band this was not possible. The end result was very diverse musically, and the entire service broadcast was very relaxed and comfortable. There is a link available on our website: https://www.standrewsfl.com/

Screenshot (574)

These past months have been psychologically challenging. At first, there was a great concern  on how our congregation would survive financially. Our church operates, for the most part, on donations given by members, which are given mostly as checks when coming to church. Fortunately, we received a loan from the government and have been able to pay bills and the salaries of our employees.

Just as many other pastors, I have felt the inadequacy and guilt of not being able to reach all of our congregation members through internet, and there is only so many hours in the day to speak to everyone via telephone. Thankfully our congregation has supported each other and maintained contact by telephone and through messaging online.

Screenshot (565)Screenshot (567)

As I said in my last blog, I remain thankful and proud of our congregation and Michael our music director, who have activated themselves to holding daily prayer moments through our Fb-page. A warm thank you goes to Sami Ettanen, who has been a needed help to me, and of course to our super-awesome and loyal worship service team.

I miss my children, but fortunately everything is good with them in Finland. Tapsa and Tessu have had to postpone their trip to Finland on several occasions and their departure date is still unsure. The travel restrictions which are in place over here may affect my own vacation to Finland, which is supposed to be in August. This constant uncertain state is not pleasant. On the other hand, there are big and small daily reasons for being thankful, and there are so many that it would be crazy to complain.

Blessings and thankful thoughts to all!

Mia

auringon lasku 1