Alkuvuotta Floridassa / Beginning of the year 2018

PLEASE SCROLL DOWN FOR ENGLISH ūüėä

IMG_2783

 

Taas on vettä virrannut sitten viime postauksen, jossa jo valittelin, ettei tahdo aikaa  bloggailuun löytyä.  Uuden vuoden lupaukseni on organisoida ja rajoittaa toimiani niin, etten pala loppuun ja yritän tehdä kaiken mitä teen levosta ja rauhasta käsin. Sillä tavoinhan meidät kaikki on kutsuttu Jumalaa palvelemaan ja niin olemme myös ympäristöllemme eniten hyödyksi.

Joulu ja ja joulunajan tapahtumat ovat jo pitkään olleet menneen talven lumia, mutta silti on  mainittava, että seurakunnassamme järjestettiin monta hienoa joulutapahtumaa. Kauneimpia joululauluja oli laulamassa yli 260 vierasta ja jouluaamun messua vietti meillä yli 200 henkeä. Nämä ovat suuria lukuja pienelle kirkolle, ja jokaisesta kävijästä kiitämme ja heitä siunaamme.

Kun t√§ss√§ ker√§ilin viime vuoden tilastoja Suomen kirkkoa varten, niin laskin samalla omat toimeni viimeisimm√§n kuukauden osalta. Joulukuussa toimitin 13 jumalanpalvelusta ja 11 erilaista hartautta. P√§√§lle tietty kaikki normaalit kokoukset, ym. Ei ihme, jos tuntui takki tyhj√§lt√§ vuoden lopussa. T√§√§ll√§ tosin normaalikuukaudenkin ¬†jumalanpalvelussaldo on 9 ‚Äď 11. Suomen seurakuntapastorille t√§llaiset lukemat ovat harvinaisia. En valita, vaan kiit√§n kokemuksesta, jota kertyy huimaa vauhtia.

IMG_2870

Iloa vuoden vaihteeseen toi Kotikirkon kanssa yhdessä järjestämämme piknik, joka oli menestys. Koleasta säästä (+15) huolimatta paikalle tuli lähes 150 lettujen ja makkaran ystävää. Kotikirkkolaiset hoitivat tarjoilun ja meiltä tuli hanuripartio paikalle. Oli kivaa!

Vietimme varsinaista vuoden vaihtumista kaksistaan Tessun kanssa. Muu perhe oli Suomessa. Menimme Tessun kanssa nukkumaan kello yhdeksältä tietokoneen syöltäessä koiria rentouttavaa musiikkia, jonka tarkoituksena oli kätkeä alleen rakettien pauke. Mukava yllätys oli, että ammuntaa oli paljon vähemmän kuin mihin Helsingissä on totuttu.

Tessu sai kulkea töissä kanssani koko viikon muun perheen ollessa Suomessa. Ei muuten ole ihan tavanomaista, että pastorin lemmikkikoira saa olla kirkossa etupenkissä (tosin lattialla) jumalanpalveluksen ajan. Täällä ollaan tällaisissa asioissa ihanan suvaitsevaisia.

Loppiaisena järjestimme kirkolla lounaan, mitä edelsi yhteinen kaksikielinen messu. Pyrimme kerran kuukaudessa tulemaan yhteiseen palvelukseen ja aterialle sekä suomenkielisen että englanninkielisen seurakunnan kanssa. Seuraavana viikonloppuna juhlimme pyöreitä täyttävän uskollisen seurakuntalaisemme Esko Hulkkosen syntymäpäiviä.

Yhteiskristilliset Valon ja Ilon illat jatkuvat my√∂s. Vuoden ensimm√§ist√§ vietettiin viime viikolla nyt taas vuorostaan meid√§n kirkolla. Puhujavieraana¬† oli Suomessakin hyvin tunnettu Ilkka Puhakka. Tuula ‚ÄĚBerit‚ÄĚ Nordstr√∂m toimi solistina. Tuula on ollut monen muun ohella uusi, ihana tuttavus, jonka t√§m√§ yhteistoiminta Kotikirkon kanssa on tuonut el√§m√§√§ni. ¬†Tunnelma t√§ss√§kin illassa oli rento ja l√§mmin. J√§√§mme odottamaan taas seuraavaa kertaa, joka pidet√§√§n Kotikirkolla 8.2.

Viime viikon lopulla ajoin Tampaan, miss√§ toimitettiin uuden piispamme, Pedro Suarezin, virkaan asettaminen. Poikkesin matkalla yst√§viemme Seijan ja Artun luona Meksikonlahden puolella Cape Coralissa. Heid√§n Gryffin-kissansa tapasin nyt ensimm√§ist√§ kertaa, ja se oli rakkautta ensi silm√§yksell√§. Min√§ en ole koskaan ollut selke√§sti koira- tai kissaihminen vaan rakastan molempia. Haaveilen siit√§, ett√§ ottaisimme Tessulle vanhuuden p√§ivien kaveriksi pikku kissan….

 

Tapanin √§idin hautajaiset Suomessa perheen kesken olivat kauniit. Kaikki ymp√§ri Eurooppaa asuvat Tuomaksen ja Elsan serkut olivat paikalla ‚Äď my√∂s sisarukset Kati ja Niklas.

Tapsa ja lapset

Täällä ilmat ovat joulu-tammikuussa olleet normaalia viileämmät. En olisi uskonut myöntäväni, että odotan jo säiden lämpenemistä. Onneksi ei ole ollut montaa aamua, jolloin ei olisi voinut aamiasta parvekkella nauttia. Elämän pieniä iloja!

IMG_2861

Iloa pienistä asioista toivotellen,

Mia

IMG_2783

A lot of water has flown since my last posting in which I lamented the lack of time for blogging. My New Year resolution is to organize and limit my activities so that I will not burn out and to do everything that I do with peace and quiet in mind. That is how we all have been called to serve God and that is how we can benefit those around us.

Christmas and Christmas time events are long gone by now, but I cannot help mentioning that there were many wonderful events organized in our congregation. We had over 260 guests in singing Christmas carrols and over 200 people in our Christmas morning service. These are big numbers for a small congregation, and we are grateful for every guest and bless them.

When I was compiling statistics from last year for our Church of Finland, I also counted my own activities during the last month. I carried out 13 services and 11 different devotionals in December. In addition to all normal meetings, etc., of course. No wonder that I felt totally exhausted at the end of the year. On the other hand, even the normal number of services per month here is from 9 to 11. For a pastor in Finland, these kind of numbers would be rare. I am not complaining, being only grateful for the experience that I am accumulating at a rapid pace.

Picture1.png

The picnic organized jointly with Kotikirkko at the turn of the year, which turned out to be a success, brought us joy. Despite the cool (50F) weather, almost 150 friends of sausage and pancakes showed up. Kotikirkko members took care of catering and we brought an accordion ensemble. It was fun!

I celebrated the New Year with Tessu as the rest of the family was in Finland. We went to bed at 9PM while my computer was serving soothing melodies for dogs in order to block the fireworks cracking. It was a nice surprise that the noise was considerably more moderate than what we are accustomed to have in Helsinki. Tessu joined me to work all week while the rest of the family was in Finland. It probably does not happen often that the pastor’s dog is allowed to be in the first pew (albeit on the floor) during a service. People are so tolerant here in matters like this.

At Epiphany, we organized a luncheon at the church which was preceeded by a bilingual service. It is our aim to come to a joint service and lunch once a month with the Finnish and English parishioners. The following weekend, we celebrated the birthday of Esko Hulkkonen, a loyal member of our church.

The ecumenical Nights of Light and Joy continued, too. The first one of this year was conducted at our church.

Last weekend, I drove to Tampa to attend the installation of our new Bishop, Pedro Suarez. On the way there, I stopped by our friends Seija and Arttu in Cape Coral, on Gulf of Mexico. I met their cat Gryffin for the first time, and it was love at first sight. I have never been clearly either a dog or cat person, but I love them both. I dream of having a kitten for Tessu‚Äôs old days…

The funeral of Tapani’s mother in Finland,among the family only, was beautiful. All Tuomas’ and Elsa’s cousing living around the world were there Рalso their siblings Kati and Niklas.Tapsa ja lapset

The weather here has been cooler than normal in December-January. I find it hard to believe that I am already waiting for the weatherto warm up. Fortunately, there have not been many mornings when I could not enjoy my breakfast on our balcony. The small joys of life!IMG_2861

Wishing you joy from small things,

Mia

 

 

 

Advertisements